
B2 kävi sunnuntai-iltapäivän vietossa Savonlinnassa.
Lopputulokset:
Josba-Leba, 3-4.
VarTa-Josba, 2-8.
Tasapaksussa kärkikamppaluissa Leba teki lopulta yhden hyväksytyn maalin enemmän ja otti kaksi pistettä. Rikkeitä laskeskeltiin punaisten lasien läpi olleen Leba 20–Josba 10. Niistä jäähyjä LeBalle 0, mutta Josballe 2 kpl ja joista LeBa teki 2 ylivoimamaalia.
Pelin hämmentävin tapahtuma oli Josban kolmannen erän puolivälin jälkeen tekemän 4-3 johtomaalin hylkääminen. Lähempi tuomari hyväksyi maalin, kuten piti. Mutta puolikenttään sijoittunut tuomari näki kahdestakymmenestä metristä harvinaisen tarkasti, ettei pallo mukamas ollut aivan kulmapisteen päällä vapaalyöntiä annettaessa. Josban vaparia antanut pelaaja totesi, ettei pallo voinut enempää pisteellä olla. Asiaan tietty kuului se, että muuten pelissä vapareita sai antaa metri-pari irti pisteeltä.
Torikokouksen ja kapteeni Miika Kososen tuomareiden kanssa käymän lämpimän keskustelun jälkeen johtomaali hylättiin. Hetki myöhemmin Kosonen jäähylle normaalista pallontavoittelutilanteesta ja LeBa kuittasi perään johtomaalin. LeBa pelasi johtoasemassa viisaasti ja nappasi kaksi pistettä, joita LeBa josbalaisia enemmän halusi.

VarTa-pelin mainittavin tapahtuma oli maalivahti Niko Hietalan ensimmäinen -ja hyvä- täysi sarjapeli maalivahtina noin viiden vuoden tauon jälkeen. Nollapeli rikkontui vasta kolmannessa erässä kun Josban valmennus-huoltoporras hankki joukkueelle kahden minuutin protestointijäähyn. Ylivoimalla Varta rokotti tilanteeksi 1-7. Toinen VarTan maali kimposi sisään oman pelaajan mailasta.
Sinänsä sarjalle Leban voitto teki hyvää, ettei Josba päässyt sarjassa liikaa karkuun. Ilmeisesti, pelataanpa loput pelit miten tahansa, lohkostamme kahden sakkiin ja Kaakkois-Suomen aluesarjan kahta joukkuetta vastaan menevät Josba ja LeBa.
Sarja jatkuu muutaman viikon päästä Varkaudessa.
VT / JoJo