
Lauantain päänäyttämönä toimi Kooveen uusi ja hieno kotiluola, AutoCenter Areena. Puitteet ovatkin parhaimmasta päästä, alkaen laadukkaasta livestreamista. Ottelun alkaessa ei kuitenkaan olosuhteita sen ihmeemmin kummasteltu, vaan oltiin heti hereillä pelin alusta alkaen. Neljännellä peliminuutilla Koovee siirtyy 1-0 johtoon, kun pallottomana pelattiin tilanne vajaaksi ja jätettiin kesken, josta vastustaja rankaisee ensimmäisen maalinsa. Josban tasoitusosumassa oli tällä kaudella ehkä ensimmäistä kertaa tuuriakin mukana, kaukaa keskiviivasta lähtenyt pallollinen ratkaisu löysi ihmeellisesti tiensä Kooveen maaliin. Maalin teki Roope Oslanus ja syötön antoi Veeti Kärki. Kun ei mennnyt läheltä niin sitten kannattaa kokeilla kaukaa. 2-1 osumassa meidän pallollinen puolustaja jäi yksin ja vastustaja antoi oikea-aikaisesti painetta ja käytännössä teki osuman 3 vs 1 tilanteesta. Josban 2-2 tasoitusmaali oli kyllä päivän hienoin, kuin muisto viimeviikonlopulta. Nopea pelin kääntäminen, ja upealla syöttelypelillä pallo maaliin. Juuso Salomies tekee ja Tatu Havula syöttää. Ihan kuin pojat olisivat tehneet maalin ennenkin? 3-2 osumassa oli pitkästä aikaa Josbalta kypsää pelaamista. Maltettiin katsoa erän lopussa sekunteja pois kellosta ja oikealla hetkellä Roope Oslanus tekee ”pukukoppimaalin” Valtteri Pasasen hienosta esityöstä.
Toiseen erään Koovee tuli todella vahvalla liikkeellä ja fyysisyydellä. Tasoitusosuman se tekee ylivoimalla vaparista, pikkaisen helpon oloisesti. 4-3 osuman vastustaja tekee myös ylivoimalla. 5-3 osuman Koovee tekee upealla vedolla kaukaa. Vaarattoman oloinen veto menee ohi peitoista ja löytää tiensä yläkulmaan. Tärkeän 4-5 kavennuksen tekee Onni Kantelinen. Vahva haasto kulmasta keskelle ja pallo maaliin. Syöttäjänä tähän osumaan Samu Karvinen.
Kolmas erä alkaakin varsin erikoisesti, ensimmäisestä vaihdosta Kooveelta jäähylle kaksi pelaajaa ja Josbalta yksi. Ja neljällä kolmea vastaan ylivoima tuottaakin tasoitusosuman. Tällä kertaa Tatu Havula tekee ja Juuso Salomies syöttää. Kooveen kuudes ja ottelun voittomaali syntyy harmittavasti jälleen pienestä virheestä. Vastustajan hyökkääjä jää irti ja pääsee rystyllä sutaisemaan pallon maaliin. Erän lopussa Josballe tarjotaan vielä ratkaisun avaimet ylivoiman muodossa, mutta tällä kertaa se ei tuottanut kunnolla vaarallisia tilanteita ja näin ollen ottelusta voitto Kooveelle maalin erolla jo toisen kerran tällä kaudella.
Positiivisia asioita jos hakee päivän ottelusta, niin tänään puolustettiin kuitenkin suhteellisen kurinalaisesti ja ottelu pysyi tasaisena koko 60 minuuttia. Myös sellaiset katastrofaaliset virheet oli saatu karsittua minimiin. Tänään huono toinen erä kostautui ja Koovee sai hienoisen yliotteen ylivoimien ja onnistumisien kautta. Josbalta tänään ihan ok. ottelu, mutta emme kuitenkaan saaneet kunnolla toteutettua omaa pelisuunnitelmaamme eikä jotenkin saatu ihan kaikkea koneesta tänään irti. Tuomarikaksikko suoriutui omasta tehtävästään vallan mainiosti.
Sarja jatkuu ensiviikon 10.12. kotiottelulla Oilers NG:tä vastaan kello 15.00 Rantakylän urheiluhallissa.
Tilastohuomiot:
Samu Karvinen 0+1
Onni Kantelinen 1+0
Valtteri Pasanen 0+1
Roope Oslanus 2+0
Veeti Kärki 0+1
Tatu Havula 1+1
Juuso Salomies 1+1
Jami Ruuskanen 18 torjuntaa.