
Sunnuntai iltana oli kyseessä joukkueiden toinen kohtaaminen sarjassa. Edellisen ottelun Oilers vei kotonaan selvästi, ja se lähtikin päivän otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Ensimmäisen erän maalinsa vastustaja sai harmittavan helposti, ensimmäinen kimposi maaliin meidän mailasta pompun kautta, ja toisen Oilers teki ylivoimalla puolustajan jaloista. Kuitenkin kokonaisuutena pysyttiin hyvin kyydissä mukana ja paikkoja, niitä oli taas ihan riittävästi mutta ei onnistumisia.
Toisen erän ensimmäinen kymmenen minuuttia oli selkeästi Josban, vaikkakin vastustaja teki kolmannen maalinsa viidennen pelatun minuutin kohdalla. Josban hyvän momentuminen katkaisi erikoinen jäähy ajassa 29.56, josta seuranneella ylivoimalla Espoo käyttikin tilaisuutensa ja teki neljännen maalinsa. Tästä alkoikin vaikea viisiminuuttinen, jolloin espoolaiset lisäsivät johtonsa 1-6. Erän ilonaihe oli Ville Heikkisen upea alivoimamaali. Ensin Ville rouhi isännän ottein alivoimalla omassa puolustuspäässä, ja heti perään vahva nousu ja haasto ja todella upea maali ja 1-3 kavennus. Syöttäjänä maalivahti Niko Kettunen ja kauden avauspiste! Koko joukkue sai tästä onnistumisesta valtavasti voimaa. Voitte vaan kuvitella minkä verran Josban penkillä meni tunteisiin tuo seuraava jäähy ja siitä seurannut vastustajan ylivoimaosuma ja kaksi lisäosumaa.
Noh, kolmanteen erään. Siihen Oilers tekeekin heti 7-1 osuman ensimmäisessä vaihdossa ja aivan kaamea alku Josballe tähän erään. Jos Ville teki vahvalla liikkeellään edellisen maalin, niin samanlainen työnäyte nähtiin Josban toisessa osumassa. Vahva vaihto jossa Veeti Kärki haastaa ihan tosissaan Oilers puolustusta ja haastaa maalille ja laittaa pallon etukulmasta maaliin. Hyvää tekemistä. Josban kolmannen ja viimeisen osuman tekee Roope Oslanus. Vähän on Roope tuskaillut maalintekemisen kanssa viimeaikoina, mutta nyt hieno onnistuminen ja upea veto. Syöttäjänä Veeti Kärki. Erään mahtui myös Niko Kettusen upeat torjunnat alivoimalla, joskus se vaan on maalivahdin yksin pidettävä joukkuettaan pinnalla, vaikka hetkittäin. Ottelun aikana suuresti vaihdellut tuomarilinja piti molempia joukkueita varsin lämpimänä ja kysymysmerkkeinä, mutta onneksi tilanne ei riistäytynyt aivan lapasesta edes ottelun lopussa, vaan päivän taksvärkki saatiin vietyä loppuun saakka.
Ottelusta ansaittu voitto Oilerssille, vahvaa pelin kääntämistä ja pallollista pelaamista. Josba on kuitenkin parantanut otteitaan kauden aikana, ja vaikka numerot olivat suurehkot, niin hyvin olimme pelissä mukana ja mahdollisuuksia paljon useampaan osumaan oli myös tänään tarjolla. Oilers osasi myös käyttää paremmin hyödykseen ja hyväkseen päivän erikoista tuomarilinjaa. Hieno taistelu Josban kapealta rosterilta, peliin saimme mukaan 13+2 pelaajaa.
Tilastohuomioita:
Niko Kettunen 0+1 ja 32 torjuntaa
Roope Oslanus 1+0
Veeti Kärki 1+1
Ville Heikkinen 1+0
http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/josba-oilers-ng/13624/2873
http://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/b-poikien-sm-sarja-runkosarja/2873
Sarja jatkuu viikonpäästä kotituplan merkeissä, lauantaina 16.12. vieraaksi saapuu Classic klo 18.00 ja sunnuntaina 17.12. Fosu klo 15.00. Paikkana Rantakylän urheilutalo.