Josban vanhemmat B-juniorit avasivat jo perinteeksi muodostuneen Kesäliigan pelaten tasan juukalaisen Coach Teamin kanssa. Ottelusta näki vielä molemmin puolin, että kesällä pelataan, mutta silti se tarjosi ajoittain jopa viihdyttävää salibandya. Josbalaiset olivat huomattavasti itseään vanhempia juukalaisia pirteämpiä sekä jalalla, että pallon kanssa. Kuitenkin muutamat pahat puolustuspään nukahdukset ja harhasyötöt johtivat lopulta peli päättymiseen tasan 6-6.
Vuoden aika näkyi etenkin pelin ensimmäisessä erässä, minkä vuoksi maaleja saatiin odottaa erän loppupuolelle saakka. Ensimmäistä erää suurimmaksi osaksi hallinnut Josba iski ensin, mutta sen jälkeen häkki heilui tasaiseen tahtiin molemmissa päissä. Kolmanteen erään mentiin lopulta tasatilanteessa 5-5. Josban Konsta Lehikoinen pääsi erän puolessa välissä iskemään joukkueen jopa lähelle voittoa, mutta Coach Team pääsi vielä tasoittamaan noin neljä minuuttia ennen loppua Josban maalipaikkaa seuranneesta vastahyökkäyksestä. Molemmilla joukkueilla oli kohtalaiset maalipaikat vielä viimeisen 15 sekuntin aikana, mutta tulos pysyi.
Tasatuloksesta huolimatta pojat voivat olla tyytyväisiä siihen miten he haastoivat 2. divisioonaa pelaavan Coach Teamin, jonka pelaajien keski-ikä on ainakin viisi vuotta korkeampi. Kapteeni Niklas Räty oli Josban tehokkain kolmella maalillaan, juukalaisista kovin oli Petri Ruotsalainen samoilla tehoilla. Josba B:n osalta Kesäliiga jatkuu torstaina seuran sisäisellä hegemoniaottelulla Akatemiaa vastaan.
Kesäliiga jatkuu Josban joukkueiden osalta seuraavasti:
25.7. klo 19.30 Josba A – Josba B Kontiolahden liikuntahalli
1.8. klo ? Josba B – Cremasters Areena
13.8. klo 20.00 Leba-96 – Josba B Kontiolahden liikuntahalli
14.8. klo 20.15 Josba A – Coach Team Rantakylän urheiluhalli
21.8. klo 20.15 Josba A – Leba-96 Rantakylän urheiluhalli
2.9. klo 19.45 Cremasters – Josba A Kontiolahden liikuntahalli