Josba ei ole hirvittävästi juhlinut Tampereen mahtiseuraa, Classicia, vastaan viime vuosina käydyissä kamppailuissa. Josban suurvuosina tamperelaisia pöllyytettiin liigassa välierä/puolivälieräsarjoissa, mutta 2010-luvulla ei voittoja ole juurikaan herunut, ainakaan junioreiden SM-sarjoissa.
Sunnuntaina tällaista herkkua päästiin maistelemaan Intersport Liikuntakeskuksella käydyssä kamppailussa. Josba voitti 8-7 sarjakakkosen ja majailee itse tällä hetkellä kahdeksannella sijalla, kun yksi ottelu on jäljellä ensimmäisestä sarjakierroksesta.
Ottelu oli kolmijakoinen: Classic hallitsi ensimmäisen erän alkupuoliskoa, jonka jälkeen Josba hallinnoi peliä aina viimeiselle vitoselle saakka. Sitten Classic myllytti voimakkaasti viimeiset minuutit, mutta Josban kolmen maalin johto kesti vaikkakin supistui vain maaliin ottelun viime hetkillä.
Ensimmäinen erä meni Classicille 3-1, Josban ainokaisen teki Eetu Lehtiniemi . Toisessa erässä Josban tehokkain kenttä oli Moilanen-Kuittinen-Räty, Lehtiniemi E.-Naakka (neljä tehtyä, kaksi päästettyä maalia), viisikon tasoittaessa pelin kahdella Moilasen maalilla.
Toisessa erässä Josba kuittasi Classicin hankkiman 4-3-johdon Juvosen maalilla, ja peli oli 4-4 kahden erän jälkeen.
Kolmannessa erässä Classic meni taas maalin johtoon 5-4, mutta Josba teki viiteen minuuttiin neljä maalia Naakan, Kuittisen, Lehtieniemen J. ja Toivasen maaleilla. Lopussa Classic tuli kovaa, mutta Josba kesti.
Maalilla Turunen pelasi hyvin ja koko muu joukkue taisteli mallikkaasti. Josba hallitsi ehkä hienokseltaan enemmän palloa, mutta Classicin vastaiskut olivat vaarallisia. Ehkäpä tulos on oikeudenmukainen, sillä Josba tahtoi voittoa hitusen Classicia enemmän.
Seuraavaksi Josba kohtaa vieraissa Indiansin.