
Juuri Divarin runkosarjan kynnyksellä alkanut varusmiespalvelus on tuonut haasteita Eetu Alituvan syksyyn.
– Intin aikana lajinomainen harjoittelu on jäänyt todella vähäiseksi. Lomilla olen treenannut sen mitä on ehtinyt. Onneksi intissä tulee paljon liikuttua, niin pysyy hyvin kunto yllä.
Eetu on kuitenkin onnistunut joukkueessa ja suoritukset harvoissa peleissä on pantu merkille.
– Eetu ehti ennen inttiä touko-kesäkuun vielä reenata tasokkaasti. Pelit ovat menneet hyvin. Neljä maalia on peliaikaan nähden puolustajan tontilta hyvä saavutus, valmennustiimi pohtii.
– Petrattavaa on vielä ainakin fyysisen voiman kanssa, että tuolla kulmaväännöissä vois vähän isompi olla, Alitupa myöntää.
Valmennus arvioi, että ilman takaiskuja Alituvan rooli kasvaa kevättä kohti.
– Lomilla on ollut aina helppo tulla porukkaan takaisin sisään. Kun on päässyt heti hyvien äijien vierelle pelaamaan, niin sitä kautta on oma pelikin kulkenut, Eetu muistuttaa.
Rintamalla menee vielä muutama viikko.
– Intissä tavoitteina on hoitaa homma kunnialla loppuun ja sitten 16. joulukuuta päästä taas takaisin normaaliin elämään ja keskittymään paremmin sählyyn.