
Kuvateksti: Panu Määttänen (vas) ja Samu Juvonen pohtivat seuraavaa liikettä.
Josba Akatemia kaatoi erittäin laiskavauhtisessa ottelussa kakkosdivarin sarjajohtaja Apassit Joensuu Areenalla maalein 3-2 (2-2,0-0,1-0).
Josba hallitsi peliä, piti palloa ja laukoi – lähinnä rautoihin ja maalivahdin syliin. Tontteja oli tehdä ainakin puolenkymmentä maalia enemmän.
– Yritettiin pitää vauhtia, mutta matalaksi se tempo jäi. Ei ollut kovin yleisöystävällinen peli. Kaksi sarjapistettä olivat kuitenkin meille tärkeitä, summasi päävalmentaja Jami Huhtala.
Josba peluutti kokoonpanossa kahdeksaa edustusjoukkueen pelaajaa. Pelituntuman ylläpito on tärkeää, kun Josballa on divarissa peräti kolmen viikon tauko.
– Näissä peleissä on niin paljon enemmän aikaa pallon kanssa, että on vaikea äkkiä tottua näin hitaaseen tempoon, Eemeli Ruokonen sanoi.
Jere Kettunen tuskastui varsinkin kolmanteen erään.
– En saanut yhtään omia vahvuuksia esiin tuossa vauhdissa, Kettunen manasi.
Josban voittomaalin ajassa 53,08 laukonut Eetu Lehtiniemi kaipasi myös kentälle pitkän vammakierteen keskellä.
– Vauhti oli hidas, mutta palloillista pelaamista tämä ylläpitää pitkän tauon aikana, Eetu mietti.
Apassit sortui kolmannessa erässä jäähysumaan. Joukkueelle tuomittiin erässä neljä kaksiminuuttista ja se joutui tappamaan vielä kakkoserän lopullakin saamansa jäähyn.
Josba Akatemia ei onnistunut ylivoimalla kuitenkaan kertaakaan.
– No ei toiminut. Yritin samalla idealla koko ajan ja uskoin, että kyllä se sieltä tulee, Huhtala päivitteli.
– Ei ole tuolla koostumuksella harjoiteltu kertaakaan ylivoimaa niin onhan se vaikeaa, Ruokonen arvioi.
Apassit yritti lopussa minuutin verran tasoitusta ilman maalivahtia, mutta kunnon tekopaikkaa ei syntynyt. Markus Ylikoski torjui joensuulaisten maalilla 17 kertaa ja Marko Möykkynen 22 kertaa. Varsinkin päätöserässä hän piti joukkuettaan hengissä.
Josban pistemiehet olivat Teemu Häyrinen (1+0), Valtteri Luukkonen (1+0), Eetu Lehtiniemi (1+0), Eemeli Ruokonen (0+1) ja Santeri Niemeläinen (0+1).
Akatemia nousi illan voitolla tasaisessa sarjataulukossa kolmanneksi 15 pisteellä.