Pistemiehiä laajalla rintamalla

Aleksi Matikainen ja Juuso Lehtiniemi kamppailivat kärkisijoista kaikissa pörsseissä.

 

Divarikauden paras pisterohmu Josbassa oli joukkueen kuopus Santtu Siponen 23 tehopisteellä. Kauden aikana Sipsille kertyi kaikkiaan kahdeksan maalia ja 15 syöttöä.

– Minulla ei ollut ennen kauden alkua pisteodotuksia tai tavoitteita. Alku oli tahmea, mutta sitten marraskuulla peli loksahti kohdalleen. Hyvältähän se tuntui kun pisteitä alkoi tulla.

– Meillä pisteitä tehdään laajalla rintamalla eikä vain muutaman miehen voimin niin kuin monessa muussa joukkueessa. Se on hyvä, että ratkaisijoita on enemmän, Santtu pohtii.

Maalipörssin paras oli Aleksi Matikainen, syöttöpörssin vei Jere Kaartinen ja plusmiinukset Niklas Räty.

Tässä kympin kärki kolmessa eri tilastossa: (suluissa pelatut ottelut)

Pistepörssi:

  1. Santtu Siponen       23 (25)
  2. Aleksi Matikainen   22 (26)
  3. Jere Kaartinen        22 (26)
  4. Juuso Lehtiniemi    21 (24)
  5. Jesse Reijonen       21 (26)
  6. Eetu Lehtiniemi      19 (24)
  7. Miika Kosonen        17 (25)
  8. Elias Ikonen            15 (26)
  9. Veeti Naakka          13 (22)
  10. Jere Sivonen          12 (26)

Maalipörssi:

  1. Aleksi Matikainen   14
  2. Miika Kosonen        12
  3. Eetu Lehtiniemi      11
  4. Juuso Lehtiniemi    10
  5. Antti Juvonen         9 (20)
  6. Elias Ikonen            9
  7. Santtu Siponen       8
  8. Jesse Reijonen       8
  9. Eetu Kuittinen         7 (22)
  10. Jere Sivonen          7
  11. Veeti Naakka          7
  12. Niklas Räty             7 (14)

Syöttöpörssi:

  1. Jere Kaartinen        16
  2. Santtu Siponen       15
  3. Jesse Reijonen       13
  4. Juuso Lehtiniemi    11
  5. Eetu Lehtiniemi      8
  6. Aleksi Matikainen   8
  7. Aapo Hämäläinen   7 (22)
  8. Veeti Naakka          6
  9. Elias Ikonen            6
  10. Jere Sivonen          5
  11. Miika Kosonen        5

Plus-miinus-tilasto:

  1. Niklas Räty            +8
  2. Eetu Lehtiniemi      +7
  3. Juuso Lehtiniemi   +5
  4. Teemu Tuhkanen  +4 (8)
  5. Aapo Hämäläinen  +2
  6. Veeti Naakka         +1
  7. Ville Laasonen       0 (11)
  8. Samu Karvinen      0 (6)
  9. Tino Turunen         -1 (5)
  10. Elias Ikonen          -1