
Josba jatkaa sunnuntaina divaripelejä Liikuntakeskus Energyllä.
Liikuntakeskus Energyllä oli lähes täysi sali ja tunnelma korkealla kun Josba pelasi kauden ensimmäisen divaripelinsä harjoitushallissaan. Kotijoukkue saikin rytmiryhmän siivittämänä mahtialun peliin ja kolme maalia avauskymppiin.
ÅIF oli täysin kanveesissa ja joukkue haki nopealla maalinvahdin vaihdolla uutta happea peliinsä. Josba meni jo 4-0, mutta erän viime sekunnilla vieraat onnistuivat kavennuksessa.
– Siinä tuli meillä karkea nukahdus ja kaveri sai siitä tunnetta mukaan, Josban valmennustiimi harmitteli.
Toinen erä olikin sitten täysin vieraiden ja kotijoukkue puolestaan kanveesissa. ÅIF teki peräti viisi maalia eikä Josba löytänyt vastalääkkeitä.
– Toinen erä oli meiltä heikko. Joukkuepuolustus oli surkeaa. Ei löydetty miehiä sieltä puolustuksen alueelta ja pääsivät takatolpalta tyhjiin latomaan ne maalit.
Josban kavennus 5-6 ja taukotilanne saatiin tärkeään paikkaan erän lopulla. Kolmanteen erään ylivoimasta heti tasoitus, mutta ÅIF onnistui taas karkaamaan 6-7 johtoon.
Tuossa vaiheessa Josban maalille vaihdettiin Veikka Forsström, joka pitikin pömpelinsä puhtaana pelin loppuun saakka.
– Veikka pelasi erinomaisesti, valmennus kiitteli.
Josban tasoitus tuli 51. minuutilla ja sen jälkeen haettiin ankarasti voittomaalia ja täyttä pistepottia. Kaikkiaan 13 laukausta kirjauttanut Eetu Lehtiniemi kolautti ylärimaan, mutta lähemmäksi ei päästy. Päädyttiin jatkoajalle.
Jere Kaartinen (1+1) ratkaisi pelin Josballe ketjunsa väkevän hyökkäyksen päätteeksi hassuttamalla keskeltä josbataustaisen Ville Pesosen jalkojen välistä voittomaalin. Josban kotivoitto kirjattiin numeroin 8-7 (4-1,1-5,2-1,1-0).
– Ei ole yksinkertaista selitystä siihen toisen erän notkahdukseen. Ehkä se kuvastaa koko tätä kautta, tämmöistä ailahtelua se on ollut, Kaartinen pohdiskeli.
Josbasta kahden pisteen iltaa viettivät Kaartisen lisäksi Elias Ikonen (1+1), Miika Kosonen (1+1) ja Eetu Lehtiniemi (0+2). Muut maalintekijät olivat Ville Laasonen (1+0), Jere Sivonen (1+0), Aleksi Matikainen (1+0), Jesse Reijonen (1+0) ja Santtu Siponen (1+0).
Syöttöpisteille pääsivät vielä Veeti Naakka (0+1), Aapo Hämäläinen (0+1) sekä voittomaalin syöttänyt Teemu Kummunmäki (0+1).
Ottelussa pelasivat kaikki neljä kokoonpanoissa ollutta maalivahtia. Josban Tuomas Tokila torjui 12 kertaa ja Veikka Forsström seitsemän kertaa. Vieraiden Arttu Puska keräsi kaksi torjuntaa ja Ville Pesonen 16 torjuntaa.
Ottelussa Jere Sivoselle tuli täyteen 101 ja Eetu Kuittiselle 102 pääsarjapeliä.