
Juho Väisäsen voittomaali syntyi viimeisellä minuutilla. Arkistokuva.
Josba palasi voittokantaan nappaamalla Divarin kakkospaikalla olevalta Kirkkonummen Rangersilta kolme pistettä maalein 4-3 (0-1, 2-1,2-1).
Avauserä oli joensuulaisille vaikea. Erässä jouduttiin tappamaan kolme alivoimaa. Yhdestä jäähystä isännät onnistuivat maalinteossa. Torjunnat kuitenkin tasan ja Josba pääsi vähitellen peliin kiinni. Puolustuspelaaminen oli erityisen hyvää.
Toiseen erään heti alkuun kaksi maalia ja Josba 2-1 johtoon. Rangers tuli tasoihin, mutta erä oli kuitenkin Josban hallinnassa.
Kolmannesta erästä muodostui jännittävä ja runsasjäähyinen. Heti alkuun Josba alivoimalle ja isännät 3-2 johtoon. Sitten molemmille joukkueille parin minuutin välein jäähyt maasta pelaamisesta, mutta kumpikin kesti alivoimansa.
Josban jäähyn loppuhetkillä Rangers otti huitomisesta viiden minuutin rangaistuksen ja Josballe tarjottiin paikkaa ratkaista ottelu. Rangaistus tuli vihellyksen jälkeisestä lyönnistä maalivahdin sormille. Ison jäähyn aikana onnistuttiin kuitenkin vain kerran ja numeroissa 3-3 lähdettiin hakemaan viime minuuttien ratkaisua ja mahdollista jatkoaikaa.
Ajassa 59.04 kapteeni Juho Väisänen runnoi kauden avausmaalinsa tärkeään paikkaan ja varmisti Josballe kolmen pisteen voiton. Rangers yritti tasoittaa viimeisen minuutin ilman maalivahtia, mutta Josba kesti.
– Tasainen peli ja meidän paketti pysyi hyvin kasassa. Tässä joukkueessa on taitoa kun vain on myös huolellisuutta ja nöyryyttä. Tänään oli ja tulosta tuli, valmennus kiitteli.
– Nyt ei annettu helppoja maaleja. Vastustaja myönsi ettei ole jäänyt kotihallissa aiemmin kolmeen maaliin. Rangers olisi mennyt voitolla sarjan johtoon.
Veikka Forsström pelasi Josban maalilla erinomaisen ottelun ja esitti muutamia haamupelastuksia. Ansaitusti Veikka valittiin myös joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Myös valmennus kehui Forsströmin suoritusta.
– Puhuttiin ennen peliä, että joukkueena onnistutaan ja se toimi tänään. Peli-ilme oli kohdillaan. Oma peli onnistui hyvin ja oli varmaan kauden paras peli minulta. Tasainen suoritus ja muutama mukava koppi takatolpalta, Veikka summasi.
Veikka nollasi kirkkonummelaiset kolmannen erän ratkaisuhetkillä suden loikalla.
– Taidettiin olla vielä ylivoimalla kun vastustajalle oli tulossa läpiajo. Potkaisin palloa mutta se oli huono purku suoraan toiseen aaltoon. Sieltä syöttö takatolpalle, mutta ehdin hypätä siihen vielä kyljelleen.
Josban maalintekijät olivat Jere Kaartinen (1+0), Santtu Siponen (1+0), Miika Kosonen (1+0) ja Juho Väisänen (1+0). Syöttöpisteet hankkivat Aleksi Matikainen (0+1, Teemu Kummunmäki (0+1), Jesse Reijonen (0+1) ja Aapo Hämäläinen (0+1).
Jäljellä on vielä neljä runkosarjakierrosta. Josballa on nyt 26 pistettä. Aiempina divarivuosina sillä pistemäärällä on varmistettu paikka pudotuspeleissä. Nyt sarja on niin tasainen ettei se riitä. Seuraavaksi Josba kohtaa viikon kuluttua vieraissa Limingan.