
Niklas Räty tutkii mailan kuntoa seuraavan kerran tosissaan ensi kesänä.
Josban edustusjoukkueen Niklas Rädyn pelit on pelattu tältä keväältä. Perjantaina edessä on iso polvileikkaus ja sen jälkeen puolen vuoden kuntoutus.
Niken vamma syntyi loppiaisena Lappeenrannassa kevätkauden ensimmäisessä sarjapelissä NST:tä vastaan.
– Se oli sellainen juoksutilanne ilman varsinaista kontaktia. Tavoittelin palloa vastustajalta ja siinä tilanteessa polvi yliojentui eteen. Tunsi heti, että nyt kävi pahasti, Niklas muistelee.
Mies kannettiin kaukalosta ulos ja siitä ambulanssilla Lappeenrantaan ensihoitoon. Josban bussi ja pelikaverit odottelivat sen verran, että Nikke palasi joukkueen mukana yöllä Joensuuhun. Tärkeän pelimiehen osalta kausi päättyi siihen.
– Eturistiside on revennyt ja lisäksi ulompi sivuside myös.
Leikkauksessa selviää minkälainen operaatio on lopulta tehtävä. Jos pelkkä korjaaminen ei riitä, joudutaan reidestä ottamaan siirre eturistisiteeseen. Osa tehdään tähystyksenä ja osa polven ulkopuolella avoleikkauksena.
– Kuntouttaminen kestää kuusi kuukautta. Jalka pitää olla koko ajan suorana.
Nikke on kärsinyt pari viime kautta jatkuvista loukkaantumisista ja erilaisista vammoista. Ennen viimeistä loukkia vaivasi etureisi ja sitä ennen akillesjänne. Nilkkojen pyörähtelyjä Räty ei jaksa edes laskea.
– Kertaakaan en ole saanut harjoitella tai pelata kahteen vuoteen täysin terveenä, Nikke tunnustaa harmissaan.
– Se on vaan paska tuuri ollut.
Vieläkö mies palaa kentälle, mikä on motivaatio?
– Nyt ei ole motivaatiota. Aikaisintaan juhannuksen jälkeen voi ajatella sählyä, ehkä heinäkuulla. Sitten näkee mikä on tilanne, Nikke arvioi.
Toipumisen ja kuntoutumisen aikana Räty yrittää edistää sairaanhoitajaopintojaan. Sovitusta työharjoittelusta piti jo luopua.
Josban kulunut kausi on ollut täynnä loukkaantumisia ja epäonnea. Monta miestä on ollut pitkiä jaksoja tai jopa koko kauden kokonaan sivussa. Osa pelaa vammojen kanssa ääneen valittamatta.
– Meillä on ollut muutamia hyviä pelejä, mutta eihän me ole saatu ulosmitattua ollenkaan sitä potentiaalia mikä tässä joukkueessa oikeasti on, Niklas summaa.