Kiivaan kamppailun tulos II-naisille: voitto ja tasuri!

Kotiturnaus Joensuussa 9.12.2017

 

Josba – PaLa, 6 – 1

 

Turnauksen avauspelissä Joensuussa Josban naisia vastaan asettui paikallisjoukkue Painava Laukaus. Ensimmäinen erä alkoi Josban osalta tahmeasti, sillä pallollinen peli oli lähinnä PaLan hallussa. Josbalaiset taisivat yllättyä PaLan tehokkaasta liikkumisesta ja onnistuneista syötöistä. Pelin alussa PaLapelin palat olivat Josban naisilta hieman hukassa, mutta ensimmäisestä erästä selvittiin kuitenkin 0–0 tilanteessa.

Toisen erän alkuun PaLa tuli edelleen vahvasti. Josban keskikentän pallonmenetysten seurauksena PaLa siirtyi ansiokkaasti 1–0 johtoon maalilla, joka oli Helena Lyytikäisen ja Anna-Maija Rimpiläisen käsialaa. Toisen erän puolivälissä Josba alkoi heräillä vähitellen peliin ja toivon kipinä syttyi, kun Josban toimiva pakkipari Jenna Jolkkonen ja Anni ”Nakki” Nakari tasoittivat pelin lukemiin 1–1.

Kolmannessa erässä Josba otti peliin mukaan tuoreita jalkoja laajasta kokoonpanostaan ja peli näytti virkistyvän heti erän alusta alkaen. Aivan erän alussa Katja Kummunmäki ja Iita Hirvonen rakensivat PaLan maalinedustalle tilanteen ja Josba nousi 2-1 johtoon. Kolmannen erän aikana PaLa vaikutti selvästi väsyneemmältä. Josban naiset ottivatkin tilanteen haltuun tehtailemalla maaleja urakalla loppuerän ajan. Josba nousi edelleen 3-1 johtoon Tiia Romppasen ja Anni Nakarin varmalla peliotteella.

Josballe vihellettiin lopulta jäähy kolmannen erän puolivälissä rikkeestä. PaLa ei kuitenkaan onnistunut ylivoimallaan maalien viimeistelyssä, ja otti vielä aikalisän päästäkseen peliin mukaan. Kolmannen erän loppupuolella Josba laittoi kuitenkin hyrrän pyörimään hyökkäyspäässä: tulosta syntyi viimeisten 2 peliminuutin aikana. Niina Salo viimeisteli varmalla otteella Iita Hirvosen syötöstä Josban 4–1 johtoon. Josban joukkueen melko tuore tulokas Sara Oravuo väläytti peliälyään, kun hän tiputti Paula Haaraselle loistosyötön maalintekopaikkaan ja 5-1 johtoasema oli tällöin tosiasia. Maali-ilottelu jatkui vielä viimeiselle peliminuutille saakka, kun Sofia Pykäläinen ja Tiia Romppanen päättivät kaunistella päätöslukemiksi 6–1.

Josban maalilla vartioi Noora Nieminen, joka ei yllättynyt PaLan ”vanhanaikaisista” maalintekoyrityksistä.

 

IMG-20171209-WA0001

PaLa-pelin jälkeiset tunnelmat pukkarissa

 

 

Josba – Leba-96, 3 – 3

 

Josban naisten päivän toinen ottelu LeBaa vastaan alkoi nihkeästi. Puna-asuiset joutuivat ensimmäisessä erässä puolustuskannalle, kun LeBa hallitsi pallollista peliä vahvasti. Erän lopussa LeBa tekikin ensimmäisen maalinsa vaparitilanteesta, jossa Josban merkkauspeli oli heikkoa. Josba lähti hakemaan aktiivisesti vielä kavennusmaalia erän loppuun. Ajassa 14:00 Josban Hanna Hyvönen ja Anna Tiippana viimeistelivät ketjun onnistuneen vaihdon tasoittamalla tilanteen 1–1.

Toiseen erään lähdettiin tasatilanteesta, mutta LeBa tuli vahvasti heti erän alkuun ja teki 2–1  maalin taitavan avauspelin seurauksena. Pian maalin jälkeen LeBa otti kuitenkin 2 minuutin jäähyn ja Josba pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla. Josbalaiset pelasivat maltillista ylivoimaa, kunnes lopulta Anni Nakari sai onnistuneen vedon keskiviivalta, jonka Satu Tanskanen viimeisteli maaliin. Josba tuli jälleen häviöasemasta tasatilanteeseen 2–2.

Josba pelasi toisen erän aikana hyvää pallollista peliä, mutta Leba pääsi kuitenkin yllättämään, kun Noora Mustoselle rakennettiin maalintekopaikka. Tämän seurauksena Josba joutui altavastaajaksi, kun tilanne oli Leballe 3–2. Josba lähti jälleen hakemaan tasoitusta, joka saatiinkin aivan toisen erän loppuun. Katja Kummunmäki syötti ja Kaisu Kaverinen yllätti Leban maalilla vartioineen tyttärensä Kiia Kaverisen viimeistelemällä pallon maaliin. Mainittakoon vielä, että maali oli Kaisun ensimmäinen sarjatasolla!

Kolmas erä alkoi jännittävässä tasatilanteessa 3–3, eikä tunnetta kentältä puuttunut. Josba pelasi kolmannen erän aikana vahvaa peliä ja pelaajat olivat hyvällä asenteella mukana. Muutaman vaihdon notkahduksen jälkeen Josba otti aikalisän ja tiivisti kahteen ketjuun. Voittomaalia lähdettiin hakemaan aktiivisesti, mutta useista yrityksistä huolimatta sitä ei saatu. Josba kuitenkin hallitsi peliä selvästi kolmannen erän ajan. Peli päättyi lopulta tasatilanteeseen, joka oli oikea lopputulos molempien joukkueiden kannalta. Maria Laukkanen pelasi Josban maalilla varmaa peliä, sillä torjuntoja kertyi 19.

 

-Hanna Hyvönen