Juho Väisänen: Ensi kaudesta Josban vuosi

Juho Väisänen juoksee kentälle Josban paidassa myös ensi kaudella. Josban edustusjoukkueen monivuotinen kapteeni Juho Väisänen viettää outoa kevättä. Aika ristiriitaiset fiilikset jäi kaudesta. Loppui pahasti kesken, kun pleijarit jäi haaveeksi kalkkiviivoilla. Olisi siellä ollut paukkuja mennä pitkälle, mutta koneet käynnisty … Lue lisää

Josballe uusi juniorijoukkue

A-ikäiset kunnostautuivat Josban edustusjoukkueessa runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Josba ry perustaa alaisuuteensa oman joukkueen A-nuorille. Viime vuodet Josba on keskittynyt kilpaurheiluun vain miesten Divarissa. Uudella A-ikäisten joukkueella on jo parikymmentä pelaajasopimusta. Monet junioreista pelasivat Josban edustusjoukkueessa jo viime kaudella. Meidän on … Lue lisää

Josballa 14 maalin peliä

Divarikausi 2019-2020 oli Josballe erikoinen. Runkosarjassa pelattiin 26 ottelua, joista peräti 14 – siis yli puolet – päättyi vain yhden maalin erolla. Josba voitti kahdeksan kertaa maalilla ja hävisi kuusi kertaa maalilla. Josba voitti NST:n ja M-Teamin kaksi kertaa maalilla, … Lue lisää

Kauden päättyminen tuntui epäreilulta

Tatu Havula voitti Josban pistepörssin. Josban divarikausi päättyi runkosarjan viimeiseen kierrokseen. Niukka tappio 7-8 (2-5,1-1,4-2) O2 Jyväskylälle merkitsi pudotuspelien karkaamista. Jatkopelit olivat omissa käsissä, mutta tapa, jolla kausi päättyi, jätti epäreilun tunteen sekä joukkueelle että täpötäydelle Liikuntakeskus Energyn yleisölle. Josba … Lue lisää