Joulunaluspelissä D1

D1-joukkue pelasi keskiviikkoiltana perinteisen joulutauolle siirtymispelin. Suomeksi ilmaistuna peli oli isät vastaan pojat. Yleensä näissä peleissä aikuiset kirmaavat nuorien varsojen lailla ensimmäiset minuutit. Mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä punaisemmaksi aikuisten naamat käyvät ja askel lyhemmäksi. Tällä kertaa kaksiosaisessa kamppailussa … Lue lisää

C2-99 peleillä Juuassa 8.12 (98 sarjaa)

Alemman jatkosarjan ensimmäiset pelit aloitettiin alkusarjan tapaan Juuassa. Vastassa oli HIF Joroisista sekä RT Siilinjärveltä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tullut HIF voitti alkusarjan avauksessa meidät 7-4, joten revanssin mahdollisuus koitti. Peliin lähdettiin hieman kapeammalla rosterilla kuin aiemmin. Nyt nuoremmat veivät ja … Lue lisää

D1 Kontiolahdella 8.12.

Kaksi pistettä sekä Mustalle että Punaiselle Josballe. Ennen turnausta peräkkäisillä kärkisijoilla olleiden LeBan ja Josban kohtaaminen peli oli kolmijakoinen. Ensin maaleja teki Josba kolme kappaletta. Sitten LeBa kuusi. Lopuksi Josba taas kaksi, mutta kovasta yrityksestä huolimatta ei enää kolmatta. Näin … Lue lisää

B 1 voitti Indiansin vieraissa 6-5

Josban B 1 teki sunnuntaipäivän ratoksi pelireissun Campo Sportiin Indiansin vieraaksi. Matka alkoi aamupäivällä 10.30 ja loppui maanantaina aamun tunteina 04.30. Tulomatka lyheni puolella, sillä kotiintuomisena oli maukas 6-5- voitto Josban kanssa keskikastissa majailevasta espoolaisjoukkueesta. Josba aloitti terävästi ja purki … Lue lisää

Edustuksen mahtinousu jäi torsoksi – Happee vei pisteet Jyväskylään

Edukseen esiintyneen Mikael Ahposen hyvät otteet eivät aivan riittäneet torstai-iltana. Kuva: Tuomo Kallonen. Josban edustuksen torstainen kamppailu Happeeta vastaan päättyi 7-10-tappioon. Surkea ensimmäinen erä kääntyi toisessa erässä täydelliseksi Josban hallinnaksi. Kolmannessa erässä kotijoukkue nousi sensaatiomaisesti jo tasoihin, mutta sen jälkeen … Lue lisää