A-junnujen sarja päätökseen duurivoittoisesti

Launtaina A-poikien matkatessa sarjan viimeiseen turnaukseen Lappeenrantaan oli paikka jatkossa jo varmistettu ja panosta oli ainoastaan sarjan kärkipaikasta. Tälläkään ei olisi ollut suurempaa merkitystä jatkossa, mutta pojat olivat silti päättäneet taistella siitä, heikosti päättyneen kotiturnauksen jälkeen. Asenne kantoi myös pelikentällä, kun päivän peleissä kaatui ensin Mikkelin Hatsina keskeytyksellä 12-0 ja vähän myöhemmin Imatran Voima numeroin 4-2.

Hatsina-peli:

Ensimmäinen peli oli yksinkertaisesti kauden suvereenein esitys. Pienellä kokoonpanolla liikkeellä ollut, viime turnaukseen asti jatkopaikasta pelannut Hatsina oli ehkä hieman löydynoloinen jo ennen peliä, mutta tapahtunutta löylytystä tuskin odotti kukaan. Josba aloitti maalin teon jo toisella peli minuutilla ja iski sen jälkeen häkkejä tasaiseen tahtiin. Näihin kuului mm. Vänskän hattutemppu ja Määttäsen hieno yläkulmaveto. Jo mikkeliläisten aamun pelissä scoutattu heikko keskikenttäpeli toden totta oli sitä: Ensimmäisen erän seitsemästä maalista peräti viisi tuli joko suoraan maalin edestä tai muualta keskisektorilta. Josba-maalivahti pääsi torjumaan ehkä kolmesti.

Toisessa erässä sama meno jatkui vaikka vastustaja tulikin peliin hiukan paremmin. Palloa ylivoimaisesti suurimman osan ajasta piti edelleen Josba, joka viimeisteli laajalla rintamalla. Erän ensimmäisen maalin jälkeen Hatsinan pelaajatkin pääsivät muutamille ihan mukaville maalipaikoille ja saivat aikaan jopa yhden tolppavedon. Kun ei mikkeliläisille maistunut niin taas alkoi joensuulaisten show ajassa 8.27 O. Rautiaisen läpiajomaalista. Tästä viisi minuuttia ja kolme maalia myöhemmin tuomari pääsi viheltämään pilliin keskeyttämisen merkiksi. Tuloksena kauden toinen keskeytys-voitto ja neljäs nollapeli. Pelissä silmiin pistävää oli se, että kerrankin luodut maalipaikat käytettiin sillä prosentilla millä ne menestykseen pyrkiessä täytyykin.

Voima-peli:

Kuten niin monesti useamminkin saattoi toisesta pelistä odottaa hieman vaikeaa edellisen erittäin hyvin menneen pelin jälkeen. Näin myös kävi, kun vastaan asteli sarjan häntäpäähän kuuluva Voima. Vastustajan erittäin hyvä liike oli päästä yllättämään jo aloituksesta kun ainoastaan maalia vartioineen Pesosen loistava torjunta esti vastustajaa tekemästä johtomaalia. Imatralaisten karvaus sotki poikien peliä hyvän aikaa ennen kuin pallo saatiin rauhoitettua itselle. Tästä eteenpäin peli kulki siten, että Josba hallitsi palloa ja yritti jatkuvasti päästä keskustaan parhaille maalintekopaikoille, vastustajan peittäessä vetoja ja syöttöjä tehokkaasti ja iskien niistä terävästi vastaan. Ainoastaan mallikas puolustuspeli ja Voiman pelaajien hiukan heppoiset vedot pitivät pelin maalittomana. Ensimmäistä häkkiä saatiinkin odottaa pelin yhdeksännelle minuutille jolloin Kaartinen ja Simonen pääsivät 2-0-läpiajoon vastustajan harhasyötöstä, josta viimeistely jäi Villelle. Samat miehet vastasivat myös Josban toisesta maalista Jeren iskiessä ja Villen syöttäessä maalinedustahässäkässä.

Pelin ja koko päivän tehokaksikko jatkoi menoaan myös toisessa erässä, kun imatralaiset nukahtivat Josban saamassa lähivaparissa Kaartisen viimeistellessä takatolpalta tyhjiin. Maalin jälkeen Voima tuli peliin paremmin mukaan ja onnistui muutaman hyvän hyökkäyksen aikana saaman kuparisensa rikki ajassa 9.04. Maali syntyi kulmassa olleen Voima-pelaajan yrittäessä syöttää omalle miehelle maalin eteen, josta hiukan epäonninen josbalainen onnistui sutimaan pallon omaan verkkoon. Mustissa pelannut Josba nousi erän lopussa jälleen kolmen maalin karkumatkalle Simosen ensin estäessä Voiman vastahyökkäyksen keskikentällä, jonka jälkeen hän laukoi pallon häkkiin muutaman juoksuaskeleen jälkeen.

Imatralaiset näyttivät heti kolmannen erän alussa, että eivät olleet luovuttaneet. Pallo löytyi Josba-maalista vain 39 sekunnin jälkeen Voiman vastahyökkäyksen päätteeksi. Vastustaja ei kuitenkaan saanut viimeistä kirivaihdetta silmään vaan pojat onnistuivat edelleen rauhoittamaan pallon itselleen vaikka imatralaiset nostivatkin karvaustaan. Pelissä ei kummankaan muutamista hyvistä maalipaikoista huolimatta nähty enää lisämaaleja ja näin loppulukemiksi jäi 4-2. Pelin lopussa ei ollut edes perinteistä puolustuspään paniikkia, josta voi päätellä joukkueen henkisen kantin kehittyneen kauden aikana.

Päivän tehot:

Kaartinen 3+3, Simonen 3+2, O. Rautiainen 2+2, Vänskä 3+0, Kämäräinen 0+3, Turunen 1+1, Päivinen 1+1, Määttänen 1+0, Hämäläinen 1+0

Erityismaininta pirteästi esiintyneelle hyökkäyskolmikolle Simonen-Päivinen-Kaartinen.

Sarjan loppukaneetti:

Lohkon kärkisija siis saavutettiin vaikka myös Welhot onnistuivat voittamaan päivän molemmat pelinsä. Kun lopputuloksia katsoo voikin sanoa, että selvästi sarjan kaksi parasta meni jatkoon. Lopulta Hatsinan ohittanut PoNoVo oli, kuten myös kauden alussa uumoilin lopulta paras Kaakkois-Suomen joukkueista, vaikka Mikkeliläiset taistelivat SM-karsintapaikasta melkein kalkkiviivoille saakka. Kun Hatsinalla tapahtui joulun jälkeen lähes täydellinen mahalasku, oli sarjan kovin tasonnostaja ehdottomasti Kajaanin Papas. Heidän pelinsä oli loppukaudesta erittäin pirteää katsottavaa ja alkukaudesta lähes heittopussiksi katsottu joukkue pystyi lopulta antamaan kunnon vastuksen sarjan jokaiselle joukkueelle. Leba ja Welhot rocks olivat sijoilla joille niitä veikkailinkin: C- ja B-junnuista kootuilla joukkueella ei hirveämmin ollut sarjassa mahdollisuuksia vaikka heillekin suotiin omat onnistumisensa.

Jatkossa:

Josban ja Welhojen pelit jatkuvat kahden viikon päästä kaksi päiväisellä A-junnujen 1. divisioonan lopputurnauksella. Vielä tuntemattomassa paikassa pelattavassa kahdeksan joukkueen väännössä palkintona ei olekkaan enempää tai vähempää kuin suora nousu A-junnujen SM-sarjaan ensi kaudeksi. Lisäksi toiseksi ja kolmanneksi tulevat pääsevät karsimaan SM-sarjassa 10:ksi ja 11:sta sijoittuneita vastaan. Muista vastustajista ovat selvillä ainoastaan FBC Turku sekä Tikkurilan Tiikerit Vantaalta. Turnauksen muut joukkueet sekä pelipaikka selviävät alkavalla viikolla. Helppoja pelejä turnauksessa ei tule laisinkaan, joten poikien on annettava kaikkensa vallatakseen paikkansa korkeimmalla tasolla.

Sarjan lopulliset tilastot

Josba onnittelee Welhoja toisesta jatkopaikasta, sekä kiittää muita joukkueita hienosta sarjasta!