Josban JSP tyhjenee!

Kesäkuun lopulla se tapahtui. Josban edustusjoukkue oli juuri aloittanut omatoimijakson. Mikko Komulainen päätti aloittaa sen jalkapallokentältä. Ihan yks kaks yllättäen hän astui kuoppaan.

– Niks naks, sanoi jalka.

Mikko tiesi heti, että se ei ollut ihan tavallinen naksahdus.

– Jalka taittui ulospäin koko painolla. Jalkapöydästä meni luu poikki, Mikko kertaa tapahtumia nyt kolme kuukautta myöhemmin.

Nuoren miehen kesä oli pilalla ja mieli maassa. Kipsiä piti kantaa kolme viikkoa ja sitten opetella uudestaan kävelemään keppien kanssa monta viikkoa.

– Olihan se iso pettymys. Harkat meni alkukesästä hyvin ja motivaatio oli korkealla. Tässä on oppinut terveyttä arvostamaan, Mikko myöntää.

Jalan täydellinen rasituskielto kesti syyskuun 22. päivään saakka. Nyt Komulainen palailee hiljalleen harjoituksiin.

– Lääkäriltä tuli juoksulupa, mutta pari viikkoa menee ennen kuin uskaltaa lajiharjoituksiin osallistua.

Jos kaikki menee hyvin Mikko nähdään syyskauden viimeisissä kotipeleissä loka-marraskuussa.

 

Niklas – huonon tuurin soturi

JSP:llä ovat aikaansa kuluttaneet myös Niklas Räty ja Kimi Honkanen. Niklaksella kaikki näytti jo hyvältä loppukesällä, mutta sitten juuri kauden avauspelin alla tuli uusi takaisku.

– Olin tuomaroimassa junnupelejä, hyppäsin laidan yli ja nilkka pyörähti, Niklas manailee.

Luotettavana pidetyt lähteet kertovat, että manaili muuten päävalmentajakin, kun asia kiiri hänen tietoonsa.

Nyt näyttää taas paremmalta. Räty on mukana lajiharkoissa ja hamuaa kokoonpanoon jo viikonloppuna ÅIF ja Nurmo -peleissä.

Koko kesän polvivammasta kärsinyt Kimi Honkanen on myös saanut luvan harjoitteluun ja takana on ensimmäinen juoksulenkki.

– Pientä kipua, mutta yritän pian taas lajiharjoituksiin, Kimi pohti maanantaina punttireeneissä.

Niin mikä JSP? Joukkosidontapaikka – kökköä sotilashuumoria (toim huom!).

Kuvateksti: Mikko Komulainen on palannut harjoittelemaan joukkueen kanssa.