KE 29.09.2010 | 18:30
Joensuu Areena


27.02.2010

D-96 turnaus Kuopiossa



Lauantain, toiseksi viimeisen turnauksen tulokset. Josbat ensinmainittuina:

Josba punainen - LeBa, 3-6.
Josba punainen - SB Savo, 13-1.

Josba musta - SB Savo, 15-2.
Josba musta - KSS, 15-7.

Pari huomiota Mustan näkökulmasta: kuvista havaittavasti Josban mustan pojat olivat todella iloisia jatkopaikan varmistuttua ennen viimeistä turnausta. Pelit D96 sarjassa ovat menneet yli odotusten. Kun alunperin suunnitelmissa oli kerätä kokemusta kovista peleistä, niin yllättäen ollaan selviydytty lopputurnaukseen myös toisessa sarjassa, D97-sarjan lisäksi.

Sitten peleistä: SB Savo oli parantanut peliään valtavasti edellisestä kohtaamisesta. Vaikka peli lopulta kääntyi selvästi Mustalle, saivat maalivahdit sitä ennen ottaa kiinni monta pahaa vetoa. Kolmannen erän alkuun tehtiin maalit numerot 9-12 kahden minuutin tehojaksossa, joista 3 maalia tuli 35-sekunnissa.

KSS:lle oltiin edellisellä kerralla hävitty 7-8. Tämän päivän hurlumhei -maaliralli alkoi Mustan siirtyessä ajassa 0.38 jo 2-0 johtoon. 11-minuutin kohdalla tilanne oli 5-0. Katsomosta kuuluikin äänekäs huuto "Suomi, peliä!".

Kun pelin voittaja alkoi olla selvillä, paukuteltiin vielä molempiin päihin iso kasa kasseja. Jokainen Mustan kenttäpelaaja merkautti tänään itselleen tehomerkintöjä, joka kertonee joukkueen tasaisuudesta.

JR & VT (Josba musta)



» Uutisarkisto

07.09.2010
D-E -junnuihin ilmoittautuneet joukkueet

06.09.2010
Josba D1 musta harkkaturnauksessa Oulussa.
Viiden joukkueen yksinkertaisena sarjana pelatun turnauksen voittopokaalin vei Merikoski 96, Josba kolmas.

06.09.2010
Kerhot aloittavat toimintansa
Josban kerhotoiminta aloittaa syyskuun alussa toimintansa. Kerhoja muodostetaan seuraavanlaisesti: 99-00 kerho, 01-kerho ja 02-03 kerho.

05.09.2010
Väänänen jatkaa miesten kapteenina
Vain etunimi vaihtuu Tatusta Petriksi viime kauteen verrattuna

04.09.2010
Josba - FCV 2-1 (1-1,0-0,1-0)
Kontiolahden turnaus päättyi Josban osalta niukkaan voittoon

03.09.2010
Josba - NST 8-2 (3-0,1-1,4-1)
Kontiolahden turnaus jatkui synkässä perjantai-illassa pelin osalta hieman eilistä valoisammissa merkeissä

02.09.2010
LeBa-96 - Josba 5-7 (1-2,2-3,2-2)
Naapuriseurat ottivat torstai-iltana varaslähdön sunnuntaihin asti kestävään harjoitusturnaukseen

02.09.2010
Lari Lähdesmäki jatkaa Josbassa
Edustusjoukkueen kokoonpano on valmis, kun joukkueessa jatkavat myös omat kasvatit Henrik Kinnunen ja Jukka Suomalainen. Uutena kasvoja ryhmään liittyy Iikka Voutilainen

29.08.2010
Josba turnausvoittoon Tampereella
Jyväskylän Happee kaatui finaalissa lukemin 7-3 (3-0,2-1,2-2).

28.08.2010
Lauantailta voitto ja tasapeli
Josba pelaa sunnuntaina IFT-2010 turnauksen voitosta Happeeta vastaan