07.02.2010

D96 turnaus Rantakylässä


Josba musta - Josba punainen, 10-7.
PyU - Leba 96, 2-8.
Josba musta - FBI, 11-1.
SB Savo - Leba 96, 2-14.
PyU - KSS, 15-8.
KSS Etelä - FBI, 12-5.
SB Savo - KSS, 3-8.
KSS Etelä - Josba punainen, 6-3.

Päivän peleistä Josba mustan näkökulmasta:
seuran sisäisessä pelissä Josba punainen oli alussa Mustaa paremmin hereillä. Punainen siirtyi ansaitusti kolmen minuutin kohdalla jo 3-1 johtoon, kun Musta hieroi vielä unia silmistä pois. Musta on tottunut kuitenkin kirimään ja Musta lähtikin lopulta ensimmäiselle erätauolle 4-3 johdossa, eikä asemastaan luopunut enää loppupelin aikana.

Toisessa pelissä Iisalmen FBI:tä vastaan tilanne junnasi pitkään Mustan 4-1 johdossa. Lopulta toisen erän viimehetkillä nähtiin yksi päivän komeimmista maaleista. Aapo Hämäläinen otti pallon oman maalin kulmalta, juoksi parin vastustajan ohi, reilusti yli puolikenttään, namu poikittaissyöttö Miika Kososelle, joka odotti maila valmiina: tulinen lämäri tolpan kautta verkkoon. 5-1 ja erätauolle. Pelin jännitys oli siinä ja loppu oli kosmetiikkaa.

Päivän pelien tulokset tarkoittivat että Josba musta siirtyi nyt toisenkin Savo-Karjalan aluesarjan (D97 ja D96) kärkeen.

VT (Josba mus)



» Uutisarkisto

07.09.2010
D-E -junnuihin ilmoittautuneet joukkueet

06.09.2010
Josba D1 musta harkkaturnauksessa Oulussa.
Viiden joukkueen yksinkertaisena sarjana pelatun turnauksen voittopokaalin vei Merikoski 96, Josba kolmas.

06.09.2010
Kerhot aloittavat toimintansa
Josban kerhotoiminta aloittaa syyskuun alussa toimintansa. Kerhoja muodostetaan seuraavanlaisesti: 99-00 kerho, 01-kerho ja 02-03 kerho.

05.09.2010
Väänänen jatkaa miesten kapteenina
Vain etunimi vaihtuu Tatusta Petriksi viime kauteen verrattuna

04.09.2010
Josba - FCV 2-1 (1-1,0-0,1-0)
Kontiolahden turnaus päättyi Josban osalta niukkaan voittoon

03.09.2010
Josba - NST 8-2 (3-0,1-1,4-1)
Kontiolahden turnaus jatkui synkässä perjantai-illassa pelin osalta hieman eilistä valoisammissa merkeissä

02.09.2010
LeBa-96 - Josba 5-7 (1-2,2-3,2-2)
Naapuriseurat ottivat torstai-iltana varaslähdön sunnuntaihin asti kestävään harjoitusturnaukseen

02.09.2010
Lari Lähdesmäki jatkaa Josbassa
Edustusjoukkueen kokoonpano on valmis, kun joukkueessa jatkavat myös omat kasvatit Henrik Kinnunen ja Jukka Suomalainen. Uutena kasvoja ryhmään liittyy Iikka Voutilainen

29.08.2010
Josba turnausvoittoon Tampereella
Jyväskylän Happee kaatui finaalissa lukemin 7-3 (3-0,2-1,2-2).

28.08.2010
Lauantailta voitto ja tasapeli
Josba pelaa sunnuntaina IFT-2010 turnauksen voitosta Happeeta vastaan