
07.02.2010
B-POJILLE PISTE KOTITURNAUKSESTA
Josbalaisten ensimmäinen vastustaja oli sarjakakkonen IC-Akatemia Tampereelta, joka voitti kamppailun lopulta 1 – 2 (0-1, 0-1, 1-0). Manselaiset aloittivat pelin kovalla tempolla ja karvauksella. Painopiste olikin alkuminuuteilla Josban päädyssä ja Punaisilla oli vaikeuksia saada niin sanottuja kontrolloituja hyökkäyksiä. ICA:n painostus tuotti tulosta runsaan kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Sami Johansson vei Markus Lehtivuoren esityöstä joukkueensa johtoon. Toinen erä oli paljolti ensimmäisen kaltainen. ICA piti palloa ja loi tilanteita, mutta Josba puolusti tiiviisti ja peitti vastustajan maalipaikkoja ansiokkaasti. Erän ainoa täysosuma kirjattiin tamperelaisille, kun Kalle Airila iski Jyri Järvisen laukauksen paluupallosta joukkueensa toisen maalin. Punaiset pääsi toisessa erässä jo vähän paremmin hyökkäykseen. Selviä maalipaikkoja ei silti saatu aikaan edes ylivoimalla, vaikka palloa näyttävästi siirreltiinkin
Kolmannessa erässä peli näytti vääjäämättä kääntyvän ICA:lle, sillä Josba ei tuntunut saavan kavennusta aikaan. Aikalisän ja maalivahdin poisottamisen jälkeen tilanne muuttui. Pelin painopiste siirtyi ryhmitystään laskeneiden tamperelaisten päätyyn ja runsas minuutti ennen loppua Lari Sorsa kavensi pelin Joonas Härkäsen passista. Loppuhetkillä Punaiset haki tasoitusta edelleen ilman maalivahtia, mutta kunnon tekopaikkoja ei tiiviin ICA-puolutustuksen keskeltä löytynyt. Näin tamperelaiset ottivat niukan, mutta kenttätapahtumiin nähden oikeutetun voiton.
Tappiosta huolimatta Punaiset voivat olla tyytyväisiä etenkin puolustuspeliin, joka kohentui huomattavasti edellisestä turnauksesta. Puolustajaparit Lari Sorsa – Joonas Härkänen sekä Jonne Turunen – Jani Kostiainen urakoivat uhrautuvasti ja maalissa Eetu Gröhn oli oivassa vireessä. Myös hyökkääjien paluu omaan päähän ja laukausten peittäminen ansaitsee tunnustuksen. Sen sijaan hyökkäyksessä Punaisia vaivasi pelirohkeuden puute: palloa siirreltiin liikaa suoraviivaisuuden ja laukaisuhanakkuuden kustannuksella.
Toisessa kamppailussa Josba ja sarjakolmonen Pandat Play Bois jakoivat pisteet jännittävässä ja jopa dramatiikkaa sisältäneessä kamppailussa 2 – 2 (0-1, 1-0, 1-1). Pelin alku oli tunnustelevaa ja tarkkaa pelaamista. Pandat siirtyi johtoon erän puolivälissä, kun Ville Peltolan laukaus kimposi maalinedustaruuhkasta Punaisten verkkoon. Toisessa erässä Josbakin pääsi avauserää parempiin tekopaikkoihin. Runsas kolme minuuttia ennen erän päättymistä Tuomo Tossavainen katkaisi keskialueella Pandojen hyökkäyksen ja Ville Turunen siirsi pallon Antti Pakarisille, jonka tarkka sivallus tasoitti pelin.
Kolmas erä alkoi josbalaisittain synkästi, sillä Leo Eloranta jatkoi Lauri Poukan pitkän syötön aivan maalin edestä häkkiin vajaan puolen minuutin pelin jälkeen. Punaiset iski takaisin vajaat neljä minuuttia myöhemmin. Pandojen rangaistus ehti juuri päättyä, kun Teemu Koistinen tasoitti pelin Ville Vänskän syötöstä. Mitä pitemmälle kolmas erä ehti, sitä vahvemmin pelin painopiste siirtyi Josban päätyyn. Joukkueen puolustus kesti kuitenkin hyvin ja Eetu Gröhn teki muutaman hienon torjunnan. Ottelun viimeiset parikymmentä sekuntia olivat sitten draamaa parhaasta päästä. Padat sai nimittäin rangaistuslaukauksen kädellä pelaamisen seurauksena. Josban maalille vaihdettu Janne Nevala kuitenkin teki tyhjäksi Saku Kiilin yrityksen. Kun Pandojen ylivoimakaan ei ottelun lopussa tuonut tulosta, päättyi peli piinallisen pitkien sekuntien jälkeen milteipä oikeutettuun pistejakoon.
Tasapeli oli josbalaisnäkökulmasta hyvä lopputulos. Se tuli kovan taistelun ja koko joukkueen tiiviin puolustamisen seurauksena. Maalintekotilanteita joukkue loi harvakseltaan, mutta pystyi onneksi hyödyntämään niistä riittävän määrän. Nyt nähdyllä asenteella ja puolustamisella on hyvä lähteä seuraavaan turnaukseen helmikuun viimeisenä viikonloppuna.
Kokonaisuutena Joensuun turnaus tarjosi hyvää ja värikästä nuorisosalibandyä tasaisista kamppailuista tunteita kuohuttaneisiin yhteenottoihin. Järjestelyt onnistivat mallikkaasti, mistä iso kiitos kuuluu päivän toimitsijatehtävät ammattitaidolla hoitaneille Roosa-Maria Ojaselle, Elisa Kettuselle ja Heidi Suomalaiselle.
|

» Uutisarkisto
07.09.2010
D-E -junnuihin ilmoittautuneet joukkueet
06.09.2010
Josba D1 musta harkkaturnauksessa Oulussa.
Viiden joukkueen yksinkertaisena sarjana pelatun turnauksen voittopokaalin vei Merikoski 96, Josba kolmas.
06.09.2010
Kerhot aloittavat toimintansa
Josban kerhotoiminta aloittaa syyskuun alussa toimintansa. Kerhoja muodostetaan seuraavanlaisesti: 99-00 kerho, 01-kerho ja 02-03 kerho.
05.09.2010
Väänänen jatkaa miesten kapteenina
Vain etunimi vaihtuu Tatusta Petriksi viime kauteen verrattuna
04.09.2010
Josba - FCV 2-1 (1-1,0-0,1-0)
Kontiolahden turnaus päättyi Josban osalta niukkaan voittoon
03.09.2010
Josba - NST 8-2 (3-0,1-1,4-1)
Kontiolahden turnaus jatkui synkässä perjantai-illassa pelin osalta hieman eilistä valoisammissa merkeissä
02.09.2010
LeBa-96 - Josba 5-7 (1-2,2-3,2-2)
Naapuriseurat ottivat torstai-iltana varaslähdön sunnuntaihin asti kestävään harjoitusturnaukseen
02.09.2010
Lari Lähdesmäki jatkaa Josbassa
Edustusjoukkueen kokoonpano on valmis, kun joukkueessa jatkavat myös omat kasvatit Henrik Kinnunen ja Jukka Suomalainen. Uutena kasvoja ryhmään liittyy Iikka Voutilainen
29.08.2010
Josba turnausvoittoon Tampereella
Jyväskylän Happee kaatui finaalissa lukemin 7-3 (3-0,2-1,2-2).
28.08.2010
Lauantailta voitto ja tasapeli
Josba pelaa sunnuntaina IFT-2010 turnauksen voitosta Happeeta vastaan
|