23.08.2010

Kapteenisto valittu nuorten SM –joukkueessa.


Nuorten SM -joukkueen (A-pojat) kapteenit valittiin yhteisessä tilaisuudessa. Kapteenin vastuullista viittaa kantaa tulevalla kaudella Mikael Ahponen. Miksu on aina täysillä mukana joka pelissä. Juuso Ojanen ja Petro Kykkänen toimivat varakapteeneina.

Nuorten SM -joukkue koki melkoisen muodonmuutoksen kesän aikana. Keväällä tulivat yli-ikäiseksi vuonna 1989 syntyneet. Kahdeksan taitavaa poikaa siirtyi aikuisten sarjaan. Kuvaavaa poikien taidoista on se, että yli puolet jatkaa Josba:n edustusjoukkueessa. Samaan aikaan pitkän uran joukkueen johdossa tehnyt Pentti Gröhn siirtyi katsomoasiantuntijaksi. Joukkueelta suurkiitos Penalle. Eikä menetykset tähän jäänyt. Valmennus siirtyi myös toisiin haasteisiin.

Joukkue loi nahkansa perusteellisesti.
Pelaaja täydennykset on saatu tehtyä uusista nuorista pojista. Heillä on suuri into pelaamaan ja menestymään SM tasolla. Joukkueen keski-ikä nuortui siis kummasti. Armeija sotkee useasti juuri A-poikien joukkuetta. Nyt ei onneksi ole kuin 2-3 pelaajaa suorittamassa asepalvelusta. Armeijasta pääsee yleensä hyvin peli- ja harjoittelulomille. Yleensä armeija tahtoo hidastaa pelaajan kehittymistä joksikin aikaa. Joukkueen uuden kokoonpanon näet Josba:n sivuilta ja siellä kohdasta Nuorten SM .

Valmennus loksahti kohdalleen jokunen viikko sitten. Nyt joukkueella on erittäin osaavat ja sitoutuneet valmentajat. Lisäksi kolmas valmentaja on vielä tulossa.

Joukkueen johto siirtyi myös uusiin hyviin käsiin. Molemmat henkilöt ovat pyörineet samoissa puuhissa jo muissa juniorijoukkueissa.
Joukkueen perusta on nyt kovalla ja hyvällä pohjalla.

Kauden haasteet
Nuorten SM -sarja muuttui täksi kaudeksi koko maata koskevaksi. Ennen oli länsi- ja itälohko (2*8 joukkuetta). Nyt sarjassa on 12 joukkuetta ja alueena koko Suomi. Sarja koveni entisestään. Sarja on korkea tasoinen sarja. Kaikki joukkueet ovat kovia. Mukana pelaavat ikäluokkien parhaimmat pelaajat. Nuorella joukkueella on iso haaste haastaa muut kovat joukkueet. Onneksi joukkueen luotto itseensä on korkealla.

Pelimatkat pitkiä
Pelimatkat suuntautuvat Jyväskylän, Tampereen , Seinäjoen kautta Poriin, Turkuun ja Helsinkiin. Lähin vastus löytyy Lappeenrannasta. NTS :n kanssa meillä aina ollut taistelu samoista sarjasijoituksista.

Kausi alkaa syyskuun lopussa. Tarkemmat päivät ja pelipaikat ilmoitetaan myöhemmin. Nyt on joukkueella tiivis pelin rakentelu jakso menossa. Onnea joukkueelle kovassa puuhassa.

Enää kuukausi aikaa, niin päästään seuraamaan hyvää Salibandyviihdettä ja kannustamaan pojat mainetekoihin.

Taikuri

Mukana olevat joukkueet löytyvät oheisesta osoitteesta.

http://www.salibandy.net/liitto/default.asp?sivu=34&alasivu=566&kieli=246

Takaisin