24.10.2009

Erä - Josba 4-3 (0-1,3-2,1-0)



















Josba lähti lauantain otteluun allaan vierasvoitto OLS:sta ja Erä puolestaan takanaan raskas finaalitappio SSV:lle Eurocupista. Menneitä ei silti kentällä muisteltu. Erä oli toipunut matkustelustaan hyvin ja karvasikin korkealta koko ottelun ajan. Josba pelasi ilman Joensuuhun jäänyttä Markus Ketosta ja Johnny Kotro jätti kentän kuumeisena ensimmäisen erän jälkeen. Erä puolestaan sai erittäin miellyttävän vahvistuksen kokoonpanoonsa, kun yksi Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimmista salibandynpelaajista (Markus Bollström) palasi pitkältä sairaslomalta kaukaloon ja nyt ensi kertaa Tapanilan Erän paidassa.

Jo ensimmäisistä tilanteista lähtien pelin kuva oli selvä. Erä iski päätyyn asti korkealla karvauksella pyrkien sekoittamaan Josban pelinrakentelun ja onnistuikin tässä ajoittain erittäin hyvin. Josba avasi pitkillä palloilla ja sai runsaasti tilanteita, mutta viimeistely varsinkin toisen erän tärkeillä hetkillä oli hätäistä. Paikkoja oli runsaasti myös kotijoukkueella, mutta joensuulaisten maalilla kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Lauri Hyytiäinen pelasi loistavasti.

Avauserässä molemmat joukkueet kärsivät yhden kahden minuutin rangaistuksen, mutta ylivoimalla ottelun avausmaalia ei syntynyt. Erä hallitsi ottelua ja loi runsaasti paikkoja Josba-maalille, mutta Hyytiäinen peitti kaikki eräläisten yritykset mallikkaasti myös mainiosti uhrautuneen puolustuksen avulla. Tilanteisiin nähden hieman yllättäen vierailijat siirtyivät johtoon Tatu Erosen jatkaessa maaliputkensa jo viiteen otteluun Petri Väänäsen tarjoillessa maukkaan syötön ottelun avausosumaan.

Toisessa erässä kotijoukkue loi edelleen painetta Josban päätyyn, mutta pienistä Erän syöttövirheistä omassa päädyssä sekä Josban nopeista vastahyökkäyskäännöistä syntyi paikkoja joensuulaislähtöisen Jani Naumasenkin maalille. Kotijoukkueen ensimmäisen osuman viimeisteli Lauri Kapasen komeasta takaviistosyötöstä Jani Kukkola. Kotijohdon Kapanen viimeisteli itse puolittaisen läpiajonsa päätteeksi hieman onnekkaastikin pallon pyörittyä juuri ja juuri Hyytiäisen sekä maaliviivan yli. Josban tasoituksen reilun 33 minuutin pelin jälkeen viimeisteli komealla ylänurkkalaukauksella lomalta palannut Tomi Lautanen. Syöttöpisteen ja samalla liigauransa ensimmäisen tehopisteen merkkautti Jyri Perokorpi. Maalipaikka Lautaselle syntyi lauantaina avausketjuna esiintyneen Henrik Kinnunen-Perokorpi-Henri Tuhkanen -kolmikon vahvan hyökkäyspään karvauksen seurauksena. Vielä ennen toista erätaukoa Bollström tökkäsi takatolpalta flipperipallon tyhjään verkkoon vieden kotijoukkueen hetkeksi johtoon. Samalla minuutilla ex-Josba Otto Moilaselle sattui ottelun ainut virhe tämän menetettyä pallon puolessa kentässä Eroselle. Eronen jatkoi kuumeista Kotroa paikanneelle Jukka Suomalaiselle, jonka kammo ranneveto painui riman alle ohi hölmistyneen Erä-vahdin.

Kolmattakin erää kotijoukkue hallitsi lievähkösti luoden vaarallisia paikkoja joensuulaisten päätyyn tasaiseen tahtiin, mutta viimeistely ontui. Josba pääsi kerran yrittämään ylivoimalla johtomaalia Pasi Laitilan istuttua jäähypenkillä, mutta kovin vaarallisia maalipaikkoja ei saatu luotua. Kolme ja puoli minuuttia ennen loppua - kuten niin useasti aiemminkin joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa - kokenut Laitila nousi ratkaisijaksi iskien Josban puolustuspään karkeasta merkkausvirheestä voittomaalin, joka oli miehelle tällä kaudella jo kolmas voittomaali Salibandyliigan otteluissa. Lopussa Josba sai vielä yhden hyvän lähivaparitilanteen ja veti 29 kertaa ottelussa torjuneen Hyytiäisen penkille, mutta tasoitusmaalia ei saatu aikaiseksi.

Kaksi pistettä saalistanut Erä nousi sarjataulukossa toiseksi, kun Josba vastaavasti löytyy ennen huomista Oilers-ottelua sijalta 10. Josbasta palkinnoille (2 IS-tähteä) ottelussa ylsi tehot 1+1 saalistanut Eronen. Koko joukkueen taisteluilme oli tyydyttävä, mutta tehoja jäi kaipaamaan alkukauden tehokaksikolta Perttu Puska - Jani Kosonen, joiden peliin vaikutti varmasti ketjukaveri Ketosen puuttuminen. Josba-kapteeni Tatu Väänänen pelasi jälleen hurjat minuutit ollen kentällä kaikkien joukkueensa tekemien maalien aikana, mutta toisaalta Väänänen todisti yhdessä pakkiparinsa Tommi Puustisen kanssa aitiopaikalta Laitilan viimeistelemää voitto-osumaa.

Sunnuntaina liiga jatkuu siis Espoossa Oilersia vastaan. Valmennuskaksikolla Sami Sorjonen-Juri Jolkkonen on positiivinen maalivahtiongelma, sillä molemmat kopparit ovat aloittaneet pelit erittäin hyvin. Sunnuntain kokoonpano selvinnee vasta aivan ottelun alla, kun katsotaan kuinka monen jo lauantaina flunssaa poteneen tauti on äitynyt niin pahaksi ettei pelaaminen ole järkevää.


-Tuomas Arponen-


Takaisin