
06.11.2008
Trackers-Josba, otteluennakko
Joukkueet lähtevät otteluun täysin erilaisista asetelmista. Siinä missä Josba on kontannut lähes tulkoon pelistä toiseen on Hämeenlinnan salibandyn lippulaiva porskuttanut vakuuttavasti voitosta seuraavaan. Ainut kauneusvirhe alkukaudesta on ollut vierastappio Classicille.
Kesällä Trackers menetti Markus Suntilan Turkuun ja kaksinkertaisen maalikuninkaan Juho Järvisen SSV:hen niin monet asiantuntijat veikkailivat kaudesta todella vaikeaa Trackersille. Joukkue on kuitenkin osoittanut, että kolmella hyvin roolitetulla viisikolla ja onnistuneella maalivahtipelillä sillä on mahdollisuus voittaa kenet tahansa.
Joukkueen pelin sielu on viime viikonloppuna maajoukkueen ykköskentässä puolustanut Mika Savolainen. Omassa päässä todella fyysisesti pelaava Savolainen on tällä kaudella kunnostautunut myös viimeistelijänä. Aikaisempina kausina häneltä ollaan nähty silmiä hiveleviä kovia maasyöttöjä, mutta täksi kaudeksi Savolainen on lisännyt repertuaariinsa myös kovat laukaukset.
Trackers on onnistunut tasaisesti laajalta rintamalta, mutta jos muita pelaajia halutaan nostaa esiin, niin kovan laukauksen omaava Jussi Lehtinen ja kahteen suuntaan hienosti pelaava Heikki Hätönen ovat olleet kovassa lyönnissä. Maalissa Petteri Salminen on saanut viimein todellisen näytönpaikan ja ainakin alkukaudesta pallot ovat tarttuneet kiinni hyvin. Alkukauden ikävin tapahtuma oli Jouko Honkasen loukkaantuminen ja miehen pelit saattavat jäädä tällä kaudella vähiin.
Josba on kokenut liigassa kolme peräkkäistä tappiota ja varsinkin oman pään pelaaminen on ollut ajoittain luokatonta. Suomen Cupissa kaatui Salibandyliigaa tappioitta johtava Espoon Oilers, joten joensuulaisryhmästä löytyy potentiaalia.
Josba joutuu hiukan muokkaamaan normaalia kokoonpanoaan, sillä sivussa ovat opiskelijoiden MM-kisoissa luutivat Petri Väänänen ja Johnny Kotro. Tatu Väänänen lähenee hyvää vauhtia pelikuntoa, mutta tämä ottelu tulee polveaan kuntouttavalle ”Vännille” vielä liian nopeasti. Uutena vanhana pelaajana Sami Matikainen pelaa kauden avausottelunsa punanutuissa siirtymisensä jälkeen. ”Matikan” odotetaan tuovan rauhallisuutta oman pään pelaamiseen ja varmuutta pallolliseen pelaamiseen. Sami on treenannut joukkueen mukana jo pari kuukautta, joten kuvioita hänen ei tarvitse erikseen lähteä opettelemaan vaan niiden tulisi olla jo hallussa.
Josba kaipaa maalintekorintamalle uusia nimiä, sillä alkukauden otteluissa vain rightinkädenäijät Jani Kosonen ja Juhani Tuomainen ovat pöllyttäneet verkkoja tasaiseen tahtiin. Nyt olisi paikka monella muulla pelaajalla nousta esiin ja löytää hieman kadoksissa ollut maalijyvä.
Trackers-Josba, sunnuntaina 9. marraskuuta kello 17:00 @ Iittala
Takaisin |
|