29.09.2007

C92-poikien sarja pyörähti käyntiin


Punaisten ja Sinisten kamppailussa nähtiin heti alusta lähtien, että veljeshengessä ottelua ei lähdetty pelailemaan, vaan jokaisesta pallosta taisteltiin loppuun saakka. Molemmilla joukkueilla oli alussa omat paikkansa, mutta punaiset olivat maalinteossa tarkempia ja menivät jo ennen kymmentä peliminuuttia 3-0 johtoon. Erän loppupuolella sinisetkin pääsivät maalin makuun ja kavensivat maalilla.
Toiseen erään siniset lähtivät taistelemaan voitosta tosissaan ja pääsivätkin tasanumeroihin 3-3. Tämän jälkeen maalien tekovuoro siirtyi punaisille ja he tekivät kolme seuraavaa maalia. Ottelussa alkoi olla jo ratkaisun makua. Siniset jatkoivat kuitenkin kovaa yrittämistä, mutta eivät päässeet kahta maalia lähemmäs punaisia. Koko ottelu meni lopulta numeroin 8-6 punaisille.
Ottelussa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Molemmilla joukkueilla oli hyviä maalintekopaikoja, joista onnistuttiin maalaamaankin varsin hyvin. Välillä nähtiin maalivahdeilta hienoja pelastuksia. Ainoa, mikä tuntui puuttuvan, oli kontrolloitu peli.

Toisessa ottelussaan Josban punaiset kohtasivat joukkueen, joka on juottanut Josballe karvaan kalkin niin monta kertaa menneinä vuosina. Tämä joukkue oli Coach Team Juuasta. Tässä ottelussa Josban punaisten peli oli alusta lähtien selvästi kontrolloidumpaa ja Josba ottikin pelin hallinnan itselleen, eikä luovuttanut sitä missään vaiheessa. Ensimmäinen erä mentiin vielä numeroiden valossa tasapäin; Josba vei erän numeroin 3-2.
Toisen erän alusta lähtien Josba meni sitten menojaan. Josban hienot syöttökuviot jauhoivat kerta toisensa jälkeen Coach Teamin puolustuksen auki. Lopulta Josba latoi taululle näytöstyyliin voittolukemat 12-3.
Parhaana pistemiehenä ottelussa hääri Pauno Kajoksinen, kuten on tehnyt monesti ennenkin Josban ja Coach Teamin kohtaamisissa. Tällä kertaa vain keltaisen paidan sijaan päällä oli punainen paita.

C92-junioreiden pelit jatkuvat parin viikon kuluttua 14.10. Juuassa.


Takaisin