30.01.2012

Josba rutisti voiton Porista


Josba oli lähtenyt matkaan jo kahdeksalta aamulla, mutta se ei näkynyt joensuulaisten otteissa ottelun alussa. Josba nimittäin siirtyi heti alussa 3-0 johtoon Puskan, Kejosen ja Kajoksisen maaleilla, joka aiheutti myös pienen hyvänolontunteen joukkueessa. Porilaiset kuitenkin kavensivat tilanteeksi 3-2 Josban pelaajien keskialueen sähläämisten ansiosta.

Toinen erä oli perussekavaa peliä, kuten usein Porissa on tapana pelejä pelata: enemmän keskitytään painimiseen kuin salibandyyn.

Kolmannessa erässä Josba juoksi FBT:ltä jalat alta tehden viisi maalia jälleen Puskan (kaksi), Kejosen, Erosen ja Lautasen viimeistellessä osumat.

Joensuulaisten parhaita tänään olivat luotettava maalivahti Hyytiäinen, neljän pisteen Puska ja hattutempun tehnyt Kejonen.

Pelissä Porin valmentaja suivaantui totuttuun tapaansa: tällä kertaa hän väitti poikansa saaneen avohaavan silmänkulmaansa sekä aivotärähdyksen josbalaispelaajan mailasta. Ottelun jälkeen pelaaja näytti kuitenkin olevan kunnossa, ja silmänkulman punoituksen aiheutti Josban puolustajan kyynerpää, joka osui alhaalla olevaan Läntiseen pallonsuojaustilanteessa.

Valmentaja Läntinen pressitilaisuudessa keskittyi muiden tekemiseen pitkään ja hartaasti, kun sivullisen silmin eniten tekemistä olisi oman joukkueen ohjaamisessa ja tulevien harjoitusten suunnittelussa...

Nyt Josba on 17 pisteessä play off- viivan tuntumassa yhdessä Nokian ja Loviisan kanssa. Ottelun vähemmän pelannut TPS väijyy 15:ssä pisteessä ja karsintaviivan alapuolella majailee NST kahdellatoista pisteellään.


24.10.2012
TPS synkensi Josban syksyä
TPS - Josba 6-3 (2-2, 2-1, 2-0)

20.10.2012
SSV Josbaa vahvempi
Josba - SSV 3-5 (1-3, 1-0, 1-2)

16.10.2012
Classic kaatoi Josban värikkäiden vaiheiden jälkeen
Josba - Classic 5-8 (0-2,3-3,2-3)

01.10.2012
Happee selvästi Josbaa edellä
Josba - Happee 4-12 (2-4, 2-4, 0-4)

24.09.2012
Josballe tasapeli myös Erää vastaan
Josba - Erä 7-7 JA. (2-3,3-2,2-2,0-0)

22.09.2012
Josba avasi kautensa tasapelillä
NST - Josba 3-3 JA. (3-1, 0-0, 0-2, 0-0)

25.02.2012
Josba taistelee unelmastaan
Josba voitti erän 6-4

20.02.2012
Tampereelta 2 arvokasta pistettä
Classic ratkaisi 1. erässä, KrP taipui taistelun jälkeen

30.01.2012
Josba rutisti voiton Porista
Porilaiset jäivät Josban jalkoihin kolmannessa erässä

22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Oltuaan kaksi erää takaa-ajajana, voitti Josba viimeisen erän 5-1