
22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Lauantain kovavauhtinen ottelu Oilersia vastaan näkyi hienoisena tarkkaavaisuuden puutteena kahdessa ensimmäisessä erässä TPS:ää vastaan.
Kaksi erää Josba oli koko ajan takaa-ajajana TPS:n viimeistellessä takatolpilta tyhjiin Josban puolustuksen ihmetellessä vierestä. Syy kuitenkaan ei ollut pelkästään pakkien, vaan hyökkääjien karvauksen aktivointi petti ensimmäiset 24 minuuttia.
Ainoastaan maalivahti Hyytiäinen sai pelastettua Josban enemmiltä vastaiskuilta. Kun toisen erän ensi minuutit oli käyty, ja TPS iskenyt monta kertaa vaarallisesti Josban korkeaa karvausta vastaan, päätti valmennus pudottaa karvaustason matalaan karvaukseen. Samalla Josba itse päätti lähteä vastaiskupeliin.
Tälläkertaa taktiikan vaihto auttoi, ja TPS:n vaaralliset vastaiskut saatiin kuriin. Ja mitä pitemmälle ottelu kului, alkoi paikkoja siunaantua myös joensuulaisille. Kolmannessa erässä Josban Perttu Puska näytti esimerkkiä kolmella maalillaan, ja Josba vei väkisin viimeisen erän luvuin 5-1. Ottelun eräs kulminaatiopisteistä oli TPS:n voittamisen pelko, joka näkyi pelin passivoitumisena sekä taas Josban hyvät otteet viimeisessä viidessä pelissä, joka loi uskoa kolmannen erän tärkeillä hetkillä.
Sarja on todella mielenkiintoinen, sillä play off- viiva on pisteen päässä, mutta karsintaviivakin kyyhöttää muutaman pisteen tuntumassa. Seuraavaksi Josba matkaa Poriin, jossa vastassa on kahdeksan pisteen nälkäinen kotijoukkue fanaattisine kannattajineen.
|

24.10.2012
TPS synkensi Josban syksyä
TPS - Josba 6-3 (2-2, 2-1, 2-0)
20.10.2012
SSV Josbaa vahvempi
Josba - SSV 3-5 (1-3, 1-0, 1-2)
16.10.2012
Classic kaatoi Josban värikkäiden vaiheiden jälkeen
Josba - Classic 5-8 (0-2,3-3,2-3)
01.10.2012
Happee selvästi Josbaa edellä
Josba - Happee 4-12 (2-4, 2-4, 0-4)
24.09.2012
Josballe tasapeli myös Erää vastaan
Josba - Erä 7-7 JA. (2-3,3-2,2-2,0-0)
22.09.2012
Josba avasi kautensa tasapelillä
NST - Josba 3-3 JA. (3-1, 0-0, 0-2, 0-0)
25.02.2012
Josba taistelee unelmastaan
Josba voitti erän 6-4
20.02.2012
Tampereelta 2 arvokasta pistettä
Classic ratkaisi 1. erässä, KrP taipui taistelun jälkeen
30.01.2012
Josba rutisti voiton Porista
Porilaiset jäivät Josban jalkoihin kolmannessa erässä
22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Oltuaan kaksi erää takaa-ajajana, voitti Josba viimeisen erän 5-1
|