15.01.2012

Josban pisteputki sai jatkoa, kun se kaatoi SSV:n


Josba on lähtenyt kolmeen edelliseen otteluun hyvällä asenteella ja taisteluilme naamallaan ja se on tuottanut tulosta. Josbalaiset ovat saaneet pelistä kiinni heti alusta asti, kun joensuulaisten karvaus on ollut jo kauden alussa hehkutettua päätylautakarvausta.

Tällä kertaa josba antoi painetta SSV puolustajille ja se tuotti tulosta. Josba johti ottelua jo 3-0, kun peliä oli pelattu 8 minuuttia. Maalintekijöinä Jyri Perokorpi yksi ja Tatu Eronen kaksi maalia. Josba sai pelata vielä 5-3 ylivoimaa, mutta se ei tuottanut tulosta. Myöskään SSV:n ylivoima ei tuottanut tulosta. Erätauolle luvuissa 3-0.

Toinen erä alkoi ja jatkuikin hieman tasaisempana. Josba ja SSV tekivät vuorotellen maaleja ja loppujen lopuksi tilanne oli 5-2 josban hyväksi. Josban maaleista vastasivat Tatu Eronen kolmannellaan sekä Pauno Kajoksinen.

Kolmannessa erässä Josba aloitti vahvasti ja Puska sai laittaa pallon tyhjään maaliin Erosen loistavasta syötöst, tilanne 6-2. Sitten Josbalaiset hieman nukahtivat ja SSV tuli kahden maalin päähän kahdella maalilla puolessa minuutissa. Josba kuitenkin kesti ottelun loppuun saakka ja otti kuin ottikin makoisat pisteet hallitsevalta mestarilta.

Josban joukkueen johtohahmona häärinyt Tatu Eronen taituroi pisteet 3+2. Hienosti pelannut Pauno Kajoksinen keräsi 1+2 tehopisteet. Joukkuetta pystyssä pitänyt Lauri Hyytiäinen otti varsinkin ottelun loppupuolella muutaman mahdottomankin pallon kiinni ja auttoi joukkueen voittoon.

Josba on löytänyt oman pelitapansa ja jatkaa pudotuspeliviivan jahtaamista entistä vahvempana. Laumasta pelaajia on tullut joukkue ja tästä on hyvä jatkaa. seuraavat pelit Josba pelaa ensi viikonloppuna Joensuussa. Vastaan silloin asettuu Oilers ja Tps.


24.10.2012
TPS synkensi Josban syksyä
TPS - Josba 6-3 (2-2, 2-1, 2-0)

20.10.2012
SSV Josbaa vahvempi
Josba - SSV 3-5 (1-3, 1-0, 1-2)

16.10.2012
Classic kaatoi Josban värikkäiden vaiheiden jälkeen
Josba - Classic 5-8 (0-2,3-3,2-3)

01.10.2012
Happee selvästi Josbaa edellä
Josba - Happee 4-12 (2-4, 2-4, 0-4)

24.09.2012
Josballe tasapeli myös Erää vastaan
Josba - Erä 7-7 JA. (2-3,3-2,2-2,0-0)

22.09.2012
Josba avasi kautensa tasapelillä
NST - Josba 3-3 JA. (3-1, 0-0, 0-2, 0-0)

25.02.2012
Josba taistelee unelmastaan
Josba voitti erän 6-4

20.02.2012
Tampereelta 2 arvokasta pistettä
Classic ratkaisi 1. erässä, KrP taipui taistelun jälkeen

30.01.2012
Josba rutisti voiton Porista
Porilaiset jäivät Josban jalkoihin kolmannessa erässä

22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Oltuaan kaksi erää takaa-ajajana, voitti Josba viimeisen erän 5-1