
30.12.2011
Karjalan herruus vuorostaan Nst:n haltuun
Ottelun alkuasetelmat olivat mielenkiintoiset kun Nst ja Josba majailee sarjataulukossa peräkkäin. Ensimmäisessä ottelussa Nst:tä vastaan Josba oli tiukasti 5-3 parempi. Tällä kertaa kävi kuitenkin toisin.
Ottelun alku oli joensuulaisille vaikea. 7. minuutin kohdalla Nst johti jo 2-0, maalintekijöinä Risto Töllikkö ja Janne Louhelainen. Louhelaisen maali oli ylivoimamaali. Hattutempun tehnyt Jyri Perokorpi laukoi kuitenkin josban kavennuksen 1-2, mutta puoli minuuttia ehti kulua kun Nst iski jälleen. erätauolle mentiin tilanteessa 1-3.
Toisen erän alkupuolella Henrik Kinnusen painava lämäri löysi maalin yläkulman ja kavennus 2-3. Vaan ei pystynyt Josba kääntämään ottelun kulkua edukseen vaan Nst päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Kuudessa minuutissa Nst iski 4 maalia ja erätauolle mentiin tilanteessa 2-7. Josban peli oli toisessa erässä suorastaan hävettävää. Pelaajat olivat kyllä kentällä, mutta henkisesti aivan jossain muualla.
Kolmanteen erään laitettiin kentät jo toistamiseen uusiksi ja karvausta aktivoitiin, joka jälleen kerran toimi ja tuotti hyvää tulosta. Heti erän alussa samaan kenttään asetetut Puska ja Eronen järkkäsivät maalin ja tilanteeksi 3-7. Josba tuntui löytävän peliinsä jälleen kerran jonkinlaisen vaihteen lisää, kun takaa oli ajettavissa melkoisen paljon. niin kuin melkein jokaisessa pelissä aiemminkin. Nst teki kuitenkin vielä kahdeksannen maalin ja samalla voittomaalin. Josba taisteli loppuun asti kuitenkin hyvin ja onnistui nousemaan vielä 7-8 tilanteeseen. maalintekijöinä Jyri Perokorpi kahdesti, Tatu Eronen ja Iikka Voutilainen. Lopussa Josba ei päässyt tolpan ulkoreunaa lähemmäksi ja Nst kesti.
Mitä tulee pelin yhteenvetoon, ei Josba kyennyt pelaamaan omalla tasollaan kuin 5 viimeistä minuuttia, joka tässä sarjassa on hieman liian vähän. Nst oli tähdännyt hyvään alkuun ja siinä onnistuikin, tosin hieman Josban avustamana. Kenttä koostumuksia ei tahdo löytyä, eikä pelaajat suostu tottelemaan valmentajan antamia käskyjä.
Josba on pelillisesti hyvä jos pelaajat olisivat henkisesti paikalla ja antaisivat itsestään 100 % jokaisessa vaihdossa. tähän ei ole valmennuksellisesti juurikaan ratkaisua. Pelaajien pitäisi itse alkaa tajuamaan tämän hetkinen tilanne ja omistautua "työlleen." Eli haalarit niskaan ja hommiin.
|

24.10.2012
TPS synkensi Josban syksyä
TPS - Josba 6-3 (2-2, 2-1, 2-0)
20.10.2012
SSV Josbaa vahvempi
Josba - SSV 3-5 (1-3, 1-0, 1-2)
16.10.2012
Classic kaatoi Josban värikkäiden vaiheiden jälkeen
Josba - Classic 5-8 (0-2,3-3,2-3)
01.10.2012
Happee selvästi Josbaa edellä
Josba - Happee 4-12 (2-4, 2-4, 0-4)
24.09.2012
Josballe tasapeli myös Erää vastaan
Josba - Erä 7-7 JA. (2-3,3-2,2-2,0-0)
22.09.2012
Josba avasi kautensa tasapelillä
NST - Josba 3-3 JA. (3-1, 0-0, 0-2, 0-0)
25.02.2012
Josba taistelee unelmastaan
Josba voitti erän 6-4
20.02.2012
Tampereelta 2 arvokasta pistettä
Classic ratkaisi 1. erässä, KrP taipui taistelun jälkeen
30.01.2012
Josba rutisti voiton Porista
Porilaiset jäivät Josban jalkoihin kolmannessa erässä
22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Oltuaan kaksi erää takaa-ajajana, voitti Josba viimeisen erän 5-1
|