20.11.2011

Josballe ei herunut pisteitä. Ei SPV:ltä, eikä Classicilta.


Viikonloppu oli murheen murtama. Kapealla rosterilla pelannut josba ei kyennyt, kuin hieman kiusaamaan molempia vastustajiaan viikonloppuna. SPV:tä vastaan Josban alku oli murheellinen. Heti ottelun alussa Josba otti pari jäähyä ja SPV:n Mikko Kohonen pääsi laittamaan pallon maaliin myös rangaistuslaukauksella. Ahdingosta Josba ei pystynyt nousemaan missään vaiheessa peliä. Peli päättyi lopulta SPV:n reiluun 10-2 voittoon.

Sunnuntaina joensuuhun saapunut sarjajohtaja Classic voitti ottelun numeroin 7-3. Josban peli oli kuitenkin kauden yksi parhaista peleistä ja varsinkin ensimmäinen erä oli paras erä kotiluolassa tähän mennessä. Josba pääsi peliin hyvin mukaan karvattuaan miltei päätylankusta heti ottelun alusta asti. Pallolinen peli oli välillä jopa loistavaa, mutta maaleja ei aikaan saatu. Vaikka pallollinen oli Classicia vastaan vahvuus se oli myös hetkellisesti heikkous, sillä classic kiitti virheistä melkoisen kovalla prosentilla.

Karu totuus on kuitenkin se, että viikonlopusta ei jäänyt käteen muuta kuin mustelmia. Onnistujiakin on vaikea löytää.
Kuitenkin valmentaja konkarin rohkea päätös karvata päätylankusta saa hatun noston!


24.10.2012
TPS synkensi Josban syksyä
TPS - Josba 6-3 (2-2, 2-1, 2-0)

20.10.2012
SSV Josbaa vahvempi
Josba - SSV 3-5 (1-3, 1-0, 1-2)

16.10.2012
Classic kaatoi Josban värikkäiden vaiheiden jälkeen
Josba - Classic 5-8 (0-2,3-3,2-3)

01.10.2012
Happee selvästi Josbaa edellä
Josba - Happee 4-12 (2-4, 2-4, 0-4)

24.09.2012
Josballe tasapeli myös Erää vastaan
Josba - Erä 7-7 JA. (2-3,3-2,2-2,0-0)

22.09.2012
Josba avasi kautensa tasapelillä
NST - Josba 3-3 JA. (3-1, 0-0, 0-2, 0-0)

25.02.2012
Josba taistelee unelmastaan
Josba voitti erän 6-4

20.02.2012
Tampereelta 2 arvokasta pistettä
Classic ratkaisi 1. erässä, KrP taipui taistelun jälkeen

30.01.2012
Josba rutisti voiton Porista
Porilaiset jäivät Josban jalkoihin kolmannessa erässä

22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Oltuaan kaksi erää takaa-ajajana, voitti Josba viimeisen erän 5-1