
26.02.2010
NST - Josba 3-10 (0-3,2-3,1-4)
Josba päätyi kauden 2009-2010 Salibandyliigassa sijalle 10. Pisteitä 26 ottelusta kertyi 22 ja pudotuspeleihin eli kahdeksan parhaan joukkoon matkaa jäi neljä pistettä. Perjantain voitto NST:stä tarkoitti sitä, että lappeenrantalaiset putosivat ensi kaudeksi ykkösdivisioonan, kun OLS voitti omassa ottelussaan Happeen.
Perjantain ottelun alku oli erittäin tunnustelevaa tältä kaudelta hyvin tyypilliseen tapaan. Ensimmäisellä kymmenellä minuutilla NST näytti olevansa valmiimpi otteluun. Josban pienistä nukahduksista NST:lle siunaantui useita maalipaikkoja, joita kotijoukkue ei kuitenkaan hyödyntänyt. NST:n tuhrittua omat paikkansa Josba hyödynsi omansa tehokkaasti. Ensimmäinen ylivoima tuotti tulosta, kun Tommi Puustisen kaukoveto upposi maaliin. Vain 20 sekuntia myöhemmin Josba siirtyi jo 0-2 johtoon. Henri Tuhkanen laukoi ja irtopallo kimposi NST-puolustajan jalasta keskelle avopaikkaan Joona Gröhnille, joka ei erehtynyt.
Minuutti edellisestä ja taululla oli jo 0-3. Kenties viimeistä otteluaan Josba-paidassa pelannut tutkapari Markus Ketonen-Jani Kosonen juoni maalin. Ketonen löi ilmasta komean osuman.
Toisessa erässä Josba jatkoi ilotulitusta. Jesse Reijonen survoi maalin kulmalta 0-4 ja syöttöpiste merkittiin Johnny Kotrolle. Vastahyökkäyksen päätteeksi Henri Tuhkanen suti takatolpalta vielä päin NST-maalivahtia, mutta irtopallo jäi Josba pelaajille ja Tatu Eronen teki kauden 26. maalinsa Lari Lähdesmäen syötöstä. Viisi päästettyä riittivät NST:n maalilla aloittaneelle Pyry Luukkoselle ja maaliin asteli eritoten rankkarispesialistina tunnettu isokokoinen Jarkko Monthan.
NST piristyi hetkellisesti ja kavensi 1-5:een. Ex-Josba Ville Kuusela laukoi pystyjuoksun päätteeksi Josba maalilla muutoin jälleen loistavasti pelanneen Tomi Ikosen jalkojen välistä 2-5, mutta jälleen vastahyökkäykseen karannut Josba iski 2-6, kun Jani Kosonen lapioi oman laukauksensa reboundin verkkoon rystyltä. Syöttöpiste Ketoselle.
Kolmanteen erään NST ei saanut odotettua kiriä ja hurmosta aikaiseksi. Jani Kosonen laukoi illan toisensa ylivoimalla Petri Väänäsen esityöstä. Ottelun 48. minuutilla NST-maalivahti Jarkko Monthan liukui pari metriä yli alueensa Josban kaaripalloa vastaan ja tuomiona oli rangaistuslaukaus. Allekirjoittanut (Tuomas Arponen) pääsi kauden ensimmäisen kerran kaukaloon polvileikkauksen jäljiltä. Tuloksena oli Monthanille kuudes torjunta kauden kuudennessa rangaistuslaukauksessa.
Seurannutta ylivoimaa Josba ei hyödyntänyt, kun ottelun tuomaripari komensi Tatu Erosen myös jäähypenkille. Ottelun jatkuessa tasavajaalla NST otti maalivahdin pois, mutta maalin teki Josba. Petri Väänänen iski pallon tyhjään verkkoon Johnny Kotron syötöstä. Josban 10. maali oli komea, kun Kotro tarjoili illan kolmannella syötöllään avopaikan Jesse Reijoselle, joka teki ottelun toisen maalinsa. NST kavensi vielä 3-10:een, mutta nämä jäivät loppulukemiksi.
Ottelun palkintoraati palkitsi Jani Kososen kolmella, Lari Lähdesmäen kahdella ja Petri Väänäsen yhdellä Iltasanomien tähdellä.
-Tuomas Arponen-
|

26.02.2010
NST - Josba 3-10 (0-3,2-3,1-4)
Josba päätti runkosarjan ja samalla koko kauden 2009-2010 hienoon voittoon
22.02.2010
NST - Josba, Otteluennakko
Salibandyliigan runkosarjan päätöskierroksella paljon panosta
13.02.2010
Josba-TPS 8-4 (0-1,4-3,4-0)
Josba päätti kauden kotiottelut voittoon
10.02.2010
Happee - Josba 6-5 (1-2,1-0,4-3)
Maalin tappio Jyväskylässä murskasi Josban pudotuspelihaaveet
31.01.2010
AC Haki - Josba 1-8 (0-2,1-3,0-3)
Josba murskasi vaisun Hakin
30.01.2010
Classic - Josba 4-1 (1-1,1-0,2-0)
Sarjakärki ei antanut joensuulaisten yllättää
24.01.2010
Josba - Trackers 6-3 (2-0,2-1,2-2)
Josba juhli ennen ottelua ja ottelun jälkeen
22.01.2010
Josba - OLS 6-0 (2-0,1-0,3-0)
Vihdoin kauden ensimmäinen kotivoitto!
17.01.2010
Josba - Oilers ja. 3-3 (1-0,0-0,2-3)
Ja... ei edelleenkään kotivoittoa
16.01.2010
Josba - Erä 3-4 (2-2,1-1,0-1)
Erä syötti jälleen karvasta kalkkia Josballe tekemällä tasaisen ottelun voittomaalin ajassa 59.50
|