
17.01.2010
Josba - Oilers ja. 3-3 (1-0,0-0,2-3)
Josba jatkoi hyviä otteitaan, mutta vieläkään se ei kotikaukalossa voittoon asti riittänyt. Nyt tasapelin karuksi tekee se, että kolmannessa erässä menetettiin 3-0 johto. Vielä jatkoajan viimeisellä sekunnilla Jani Kosonen laukoi pallon Oilers maaliin ja tuomaristo näytti käsimerkein maalia. Hetken pohdinnan jälkeen maali kuitenkin hylättiin ilmeisesti siksi, että peliaika oli täyttynyt ennen kuin pallo ylitti maaliviivan. Tuomaristo luotti omaan harkintakykyynsä kysymättä esimerkiksi varakellon sekuntilukemia, sillä tulostaululla lukemat olivat 5.00, mutta siitä oliko pallo maalissa jo ennen kuin toimitsijat ehtivät stop-nappulaa painaa ei ole varmuutta.
Pisteen menetystä helpottaa se, että tiukasti samoista sijoista taistelevat NST, OLS ja TPS hävisivät omat ottelunsa. Sunnuntaina ottelu muistutti tapahtumiltaan hyvin paljon lauantaina Erä-ottelua. Peli oli vauhdikasta ja viihdyttävää, joskin molemmat joukkueet pelasivat myös hyvin tarkkaa puolustuspeliä.
Josba aloitti ottelun jälleen hyvin. Jo ensimmäisessä vaihdossa eilenkin osunut tutkapari Jani Kosonen-Markus Ketonen iski. Kosonen tarjoili maalin edustalle ja Ketonen ohjasi pallon maaliin. Avauserän puolivälissä Josba sai viikonlopun ensimmäisen ylivoimansa, mutta pyöritys ei tuottanut tulosta.
Toinen erä oli myös tasapäistä vääntämistä. Jälleen mahtavasti pelannut Tomi Ikonen napsi tärkeitä torjuntoja Oilersin vyöryttäessä hyökkäyksiään Josba-maalille. Lauantaina Josba ei saanut kovinkaan paljoa vaarallisia maalintekopaikkoja, mutta iski harvoista paikoistaan tärkeitä maaleja. Sunnuntaina maalipaikkoja oli paljon enemmän, mutta Oilers-maalilla pelannut Niko Nordström oli onnekaskin ollessaan ison kokonsa ansiosta useaan otteeseen Josba-vetojen edessä, vaikka ei palloa nähnytkään. Toisen erän ainut tilastomerkintä oli Tatu Väänäsen kahden minuutin rangaistus, jonka Josba alivoima hoiti uhrautuvasti ilman takaiskua.
Kolmanteen erään Josba tuli voittamaan. Alku olikin loistava, kun Casper Pfitzner taklasi Petri Väänästä laidan vieressä takaapäin ja joutui jäähypenkille. Väänäsen veljekset rankaisivat ja siirsivät Josban 2-0 johtoon. Tatu tarjoili takatolpalle, josta Petri nosti pallon maalin kattoon. Lauantain tapaan vierailijat karvasivat ajoittain hyvin korkealta laittaen Josba-puolustajat tiukoille. Vain 35 sekuntia Josban edellisestä maalista Markus Otronen heitti ahdistettuna pitkän kaaripallon oman maalin takaa. Pallon tavoitti Tatu Eronen, joka haastoi röyhkeästi vauhdilla Oilers-puolustajan, kiersi vielä maalivahti Nordströmin ja sijoitti pallon lähes tyhjään verkkoon.
Oilers ei kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut. Vain Ikosen huipputorjunnat olivat estäneet Oilers maalit, eikä numerot 3-0 kertoneet aivan koko totuutta. Vielä ylivoimalla 47. peliminuutilla kavennusta Oilers ei saanut, mutta viimeisen kymmenminuuttisen espoolaiset tulivat kovaa. Ensin Oliver Wardi taisteli vielä heittäyessään pallon puolessa kentässä Samu Rännälille. Tämä nousi laitaa pitkin ylös ja laukoi tarkasti ohi Ikosen Oilersin ensimmäisen maalin. Viimeisten minuuttien ratkaisijaksi nousi jo antisankarin viittaa jäähypenkillä istuessaan sovitellut Casper Pfitzner. Ensin hän laukoi 3-2 kavennuksen vajaat neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ja 3-3 kavennuksen hän lapioi maalin edustalta Josba-maalin perukoille. Molempiin maaleihin syöttömerkinnän sai taitava Oscar Hänninen.
Jatkoaika oli varsinaisen otteluajan tavoin tasaista vääntöä ja loppuratkaisusta tulikin kerrottua jo ylempänä. Maaliin johtaneen kuvion Josba rakensi upeasti. Taululla oli lukemat (6)4.54, kun Josballa oli sisäänlyönti omalta kulmapisteeltä. Oilers tuli lähelle kahdella pelaajalla. Pienen vaihtokikkailun jälkeen Petri Väänäsellä oli koko kenttä auki. Petri, jolle Tatu-veli syötti ohi hölmistyneiden Oilers-karvaajien, kuljetti pallon ylös, syötti Jani Kososelle, jonka ensimmäisen laukauksen Nordström torjui, mutta reboundin "Kossu" sai jo maaliin, mutta liian myöhään.
Piste oli kuitenkin tärkeä erittäin tasaisessa sarjassa. Voittaminen kotikaukalossa on kuitenkin tällä kaudella erittäin vaikeaa, eikä kymmeneskään yritys tuonut siihen helpotusta. Onnetarkaan ei tähän mennessä ole joensuulaisia auttanut, mutta jo ensi perjantaina 22.1. klo 17.00 edessä on jälleen huipputärkeä kotiottelu.
Joensuuhun saapuu sarjajumbo OLS, joka on tällä hetkellä suoran putoajan paikalla neljä pistettä Josbaa perässä. Josban yläpuolella 3-4 pistettä edellä ovat AC Haki, TPS ja Trackers. Ensi sunnuntaina 24.1. Joensuu Areenalla juhlitaan Jani Kososta, joka saavuttaa ensimmäisenä Salibandyliigan pelaajana kunnioitettavat 400 pelattua runkosarjan ottelua. Illan vastustajana on Trackers. Ottelu alkaa klo 18.00
-Tuomas Arponen-
|

26.02.2010
NST - Josba 3-10 (0-3,2-3,1-4)
Josba päätti runkosarjan ja samalla koko kauden 2009-2010 hienoon voittoon
22.02.2010
NST - Josba, Otteluennakko
Salibandyliigan runkosarjan päätöskierroksella paljon panosta
13.02.2010
Josba-TPS 8-4 (0-1,4-3,4-0)
Josba päätti kauden kotiottelut voittoon
10.02.2010
Happee - Josba 6-5 (1-2,1-0,4-3)
Maalin tappio Jyväskylässä murskasi Josban pudotuspelihaaveet
31.01.2010
AC Haki - Josba 1-8 (0-2,1-3,0-3)
Josba murskasi vaisun Hakin
30.01.2010
Classic - Josba 4-1 (1-1,1-0,2-0)
Sarjakärki ei antanut joensuulaisten yllättää
24.01.2010
Josba - Trackers 6-3 (2-0,2-1,2-2)
Josba juhli ennen ottelua ja ottelun jälkeen
22.01.2010
Josba - OLS 6-0 (2-0,1-0,3-0)
Vihdoin kauden ensimmäinen kotivoitto!
17.01.2010
Josba - Oilers ja. 3-3 (1-0,0-0,2-3)
Ja... ei edelleenkään kotivoittoa
16.01.2010
Josba - Erä 3-4 (2-2,1-1,0-1)
Erä syötti jälleen karvasta kalkkia Josballe tekemällä tasaisen ottelun voittomaalin ajassa 59.50
|