LA 25.02.2012 | 17:00
Joensuu Areena


22.01.2012

Josba punnersi voiton TPS:stä


Lauantain kovavauhtinen ottelu Oilersia vastaan näkyi hienoisena tarkkaavaisuuden puutteena kahdessa ensimmäisessä erässä TPS:ää vastaan.
Kaksi erää Josba oli koko ajan takaa-ajajana TPS:n viimeistellessä takatolpilta tyhjiin Josban puolustuksen ihmetellessä vierestä. Syy kuitenkaan ei ollut pelkästään pakkien, vaan hyökkääjien karvauksen aktivointi petti ensimmäiset 24 minuuttia.

Ainoastaan maalivahti Hyytiäinen sai pelastettua Josban enemmiltä vastaiskuilta. Kun toisen erän ensi minuutit oli käyty, ja TPS iskenyt monta kertaa vaarallisesti Josban korkeaa karvausta vastaan, päätti valmennus pudottaa karvaustason matalaan karvaukseen. Samalla Josba itse päätti lähteä vastaiskupeliin.

Tälläkertaa taktiikan vaihto auttoi, ja TPS:n vaaralliset vastaiskut saatiin kuriin. Ja mitä pitemmälle ottelu kului, alkoi paikkoja siunaantua myös joensuulaisille. Kolmannessa erässä Josban Perttu Puska näytti esimerkkiä kolmella maalillaan, ja Josba vei väkisin viimeisen erän luvuin 5-1. Ottelun eräs kulminaatiopisteistä oli TPS:n voittamisen pelko, joka näkyi pelin passivoitumisena sekä taas Josban hyvät otteet viimeisessä viidessä pelissä, joka loi uskoa kolmannen erän tärkeillä hetkillä.

Sarja on todella mielenkiintoinen, sillä play off- viiva on pisteen päässä, mutta karsintaviivakin kyyhöttää muutaman pisteen tuntumassa. Seuraavaksi Josba matkaa Poriin, jossa vastassa on kahdeksan pisteen nälkäinen kotijoukkue fanaattisine kannattajineen.


22.01.2012
Josba punnersi voiton TPS:stä
Oltuaan kaksi erää takaa-ajajana, voitti Josba viimeisen erän 5-1

21.01.2012
Oilersin vastaiskut myrkkyä Josballe
Josba hallitsi pelitilanteita, mutta Oilers oli parempi maalintekokilpailussa

15.01.2012
Josban pisteputki sai jatkoa, kun se kaatoi SSV:n
hallitseva mestari kaatui joensuulaisten kotiluolassa luvuin 6-4.

14.01.2012
Josba jäi tasapeliin Happeeta vastaan
Historian ensimmäinen liigaottelu Varkauden kaupungissa tuotti tasurin Josballe ja Happeelle

30.12.2011
Karjalan herruus vuorostaan Nst:n haltuun
Josban viimeisen erän kiri ei riittänyt tälläkään kertaa ja pisteet matkasivat Lappeenrantaan.

10.12.2011
josballe tiukka tappio.

20.11.2011
Josballe ei herunut pisteitä. Ei SPV:ltä, eikä Classicilta.

13.11.2011
Josba vaikeuksien kautta voittoon.

23.10.2011
SSV hieman Josbaa parempi.

18.10.2011
Pori Josbaa parempi.