Naisten edustus: Ensimmäisestä karsintaturnauksesta lohkovoitto

josba

Josban naisten edustusjoukkueen kausi jatkuu tulevana sunnuntaina Uuraisilla.

 

Linja-automme starttasi matkaan jo lauantaina iltapäivällä. Linja-automatkan jännittävin osuus oli hotellihuoneiden arvonta. Kaikki saivat kuitenkin nukkumapaikan ja jokaiselle löytyi huonetoverikin! Lahteen perille saavuttua vietiin tavarat hotelliin ja käytiin pitkän matkan jälkeen jaloittelemassa ulkona. Sitten ruokailu ja mahat täynnä nukkumaan! Aamu alkoi aamu-ulkoilulla ja loistavalla hotelliaamiaisella. Hyvin levänneinä ja syöneinä, sopiva jännitys ilmassa, matkattiin vielä puolisen tuntia pelipaikalle!

 

Josba – SB Welhot 3-1 (1-0, 1-0, 1-1)

Ensimmäisen pelin vastus siis jo menneeltä kaudelta tuttu SB Welhot. Kummallakin tuntui olevan ensimmäisen pelin jännitystä ilmassa, pallo pomppi normaalia enemmän molemmilla joukkueilla ja peli oli ajoittain hätäistä. Tasaisissa merkeissä mentiin ensimmäisen erän loppuun saakka, kun sekuntia ennen avauserän päättymistä Suvi Kuivisto pistää Merike Eskelisen syötöstä pallon verkkoon. Maali merkattiin tulospalveluun omaksi maaliksi, mutta kaikki kunnia hienon esityön tehneille Suville ja Merikelle!

Toisessa erässä sama vauhdikas tahti jatkui, edelleen vähän hätäisenä. Ajassa 16.18 Welhot saivat rangaistuksen väärästä vaihdosta ja Josba pääsi koittamaan ylivoimaansa. Tämä YV ei kuitenkaan tuottanut tulosta vähän laaduttomien syöttöjen sekä Welhojen hyvän alivoiman ansiosta. Erän lopussa Josban onnistui vielä lisäämään johtoa maalilla, kun jälleen loistavalla pelipäällä ollut Suvi Kuivisto iskee pallon maaliin, tällä kertaa jo 17 sekuntia ennen erän päättymistä.

Kolmannessa erässä peli oli ajoittain vähän hallitumpaa ja hyviä tilanteita saatiin luotua. Ajassa 34.30 Josba joutui alivoimalle, kun Saara Pölönen tuomittiin mailan nostamisesta jäähypenkille. Kauden aikana muutenkin hyvin toiminut alivoima oli jälleen liekeissä, eikä vaarallisia maalintekotilanteita päässyt syntymään. Puolustus oli yleisestikin tässä pelissä kauden parasta ja Jenna Väisänen loisti maalilla upeilla torjunnoillaan. Josba lisäsi vielä johtoaan ajassa 39.38, kun Laura Helminen iski Anniina Karjulan syötöstä lukemat jo 3-0. Welhojen ainoan maalin ajassa 41.11 teki nuori, vasta C-juniori -ikäinen Ella Varis. Josban parhaana pelaajana palkittiin Suvi Kuivisto.

 

LASB ed.- Josba 1-1 (0-0, 0-0, 1-1)

Lasb voitti Kaakkois-Suomen lohkon ja sai siten myös lisäpisteen tähän ylialueelliseen karsintavaiheeseen. Peliin lähdettäessä tiedettiin, että voitolla varmistaisimme jatkopaikan jo ennen viimeistä peliä.

Pelin alku osoitti heti, että Lasb on taitava ja erittäin fyysinen joukkue. Lasb sai luotua Josbaa enemmän maalipaikkoja, mutta maalilla jatkanut Jenna Väisänen torjui vuoren varmasti.

Toisessa erässä kova lataus ja fyysisyys näkyivät myös jäähyminuuteissa. Ensin ajassa 18.37 Anniina Karjulalle vihellettiin 2min työntämisestä. Alivoima suoriutui jälleen erinomaisesti, eikä maaleja tullut. Ajassa 21.51 Lasbin Roosa-Maria Kankare ajatui maalivahti Väisäsen päälle ja Kankare jäähypenkille vaarallisesta pelistä. Josban päivän toinenkaan ylivoima ei tuottanut tulosta, vaan Lasb sai loistavasti paineistettua alivoimankin aikana. Erän kolmas jäähy vielä ajassa 29.51, kun seuraavaksi Laura Helminen jäähypenkille taklaamisesta. Huikeaa alivoimapelaamista nähtiin jälleen ja maaleitta jatkettiin kolmanteen erään.

Avausmaali nähtiin vasta aikaan 37.11, Josba 1-0 johtoon! Puolustaja Saara Pölönen nosti hienosti jalalla laitaa pitkin ja syötti hyökkäyksessä mukana olleelle Merike Eskeliselle, joka iski pallon upeasti ilmasta Lasbin verkkoon. Lasb loi jatkuvasti loistavia maalintekotilanteita ja se palkittiin ajassa 42.20, kun Heljä Korhonen tasoittaa Kaie Sinorin syötöstä pelin 1-1. Josballe tarjoutuu vielä loppuun ylivoimaa, kun Salla Nuorteva vihelletään jäähylle vaarallisesta pelistä. Koko päivän tökkinyt ylivoima tekee parhaan suorituksensa tähän asti, mutta maalia ei kuitenkaan synny.

Peli päättyy lukemiin 1-1, Lasbille se riitti jo varmistamaan jatkopaikan, Josba tarvitsisi vähintään yhden pisteen päivän viimeisestä ottelusta. Josban parhaana palkittiin hienosti pelannut Anniina Karjula.

 

Josba - JoKa 1-0 (1-0, 0-0, 0-0)

Pitkän päivän päätteeksi vastaan asettui vielä Joutsenon Kataja. Pelistä meille riittäisi vähintään tasapeli eli yksi piste. Peli alkoi huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä, kuin kaksi aiempaa, sillä Joka ei antanut niin kovaa painetta karvauksessa, ja pääsimme rakentamaan peliä rauhassa. Josba sai luotua loistavia maalintekopaikkoja ja niistä palkintona avausmaali ajassa 5.30, kun joukkueen kuopus, tänä vuonna vasta 15-vuotta täyttävä Sofia Pykäläinen pamauttaa Laura Helmisen loistavasta syötöstä pallon maaliin ja lukemat 1-0. Muita tilastomerkintöjä pelissä ei tullut, vaan kumpikin joukkue puolusti tarkasti ja pelasi jäähyttömästi. Josba hallitsi hienokseltaan palloa, mutta useista hyvistä maalintekoyrityksistä huolimatta lisämaaleja ei nähty ja kolmannessakin pelissä pelannut maalivahti Jenna Väisänen torjui puolustuksen uhrautuvalla avustuksella kaikki JoKan yritykset. Peli päättyi siis 1-0 lukemiin Josban hyväksi.

Parhaana pelaajana palkittiin ansaitusti upean turnauksen jälleen kerran pelannut Sofia Pykäläinen.

 

Voiton ansiosta jatkopaikka varmistui vieläpä lohkovoittajina paremman maalieron turvin. Seuraavat pelit pelataan 25.3. Uuraisilla.