Motivaatio ihan tapissa

junnut17 005

Kuvateksti: Josban nuorimmat sopimuspelaajat tulevat omista junnuista. Oskari Raassina (vas), Veikka Forsström ja Jere Eiserbeck puhkuvat harjoitusintoa.

 
Oskari Raassina, Jere Eiserbeck ja Veikka Forsström kuulivat jo varhain keväällä, että edessä on siirtyminen Josba Akatemiasta miesten edustusjoukkueen pelipaitaan. Siitä saakka nuoria miehiä on ollut entistäkin vaikeampi pitää säbäkentän ulkopuolella.

- Motivaatio on hirmuinen. Tavoite oli päästä joukkueeseen, ja nyt yksi määränpää on saavutettu. Seuraava on päästä kokoonpanoon, Oskari pohtii.

- Oli se sopimus kova juttu. Akatemian pelien jälkeen mietin miten tästä eteenpäin ja nyt kun tämä selvisi voi harjoitella täysillä ilman paineita, Jere kertaa kevään tapahtumia.

Kummallakin on aikomus harjoitella kovaa läpi kesän. Into on niin kova, että keittääkö jo yli?

- Ei keitä, on vain niin hyvä fiilis tästä kaikesta tekemisestä, vakuuttaa Oskari.

- Kun koulu nyt loppuu, on kesällä entistä enemmän aikaa panostaa lajiin. Omatoimijaksollakin aion reenata täysillä ainakin punttia, Jere suunnittelee.

 
Junnuilla kovat kisat
Uuden valmentajan Santeri Raatarilan harjoitukset ovat maistuneet nuorukaisille. Oskarin mielestä ote on ammattimainen.

- Kaikki tulee sinne motivoituneena kehittymään. Santeri kertoo aina miksi jokin asia tehdään ja perustelee sen.

- Edarin harkoissa vauhti on kova, mutta siitä nauttii. Santeri on tuonut liikkuvuutta, myös taitoharjoituksiin, Jere summaa ensimmäisten viikkojen kokemukset.

Jeren ja Oskarin lisäksi Josban harjoitusringissä on muitakin junioreita. Molemmat uskovat, että junnuilla on ensin keskinäinen kisa, ja sitten vielä toinen porras koko joukkueen kesken tulevista pelipaikoista.

- Jos porukka säilyy ehjänä, pelipaikoista tulee erittäin kova kisa, Oskari ennustaa.

- Intistä tulee vielä lisää pelimiehiä kisaan mukaan, Jere muistuttaa.

 
Veikka haastaa liigatason
Josban maalivahtiosastolla pelipaikkaa kärkkyvä Veikka Forsström on realisti.

- Siellä on kaksi liigatason veskaria edessä ja minä olen haastaja. Minulla ei ole kuitenkaan paineita eikä mitään menetettävää, Veikka sanoo.

Valmennusjohto on kehottanut nuorta maalivahtia olemaan hereillä kesän harjoituspeleissä.

- Ne ovat minulle tärkeitä pelejä. Haen onnistumisia ja näyttöjä niistä.

Veikka on piipahtanut edarin harjoituksissa jo aiemmin, mutta paikkaamassa vain lähinnä poissaoloja. Nyt nuori mies kärkkyy divaripeleihin.

- Valmennuksellisesti oli suuri helpotus saada sopimus edariin. Pystyin Akatemiassa antamaan sen verran näyttöjä, että tämä tuli mahdolliseksi.

- Nyt tehdään paljon liikkuvuusharjoitteita ja mennään torjumaan lämpimänä. Ja onhan siellä kaksi kokenutta veskaria joista voi ottaa mallia, Veikka kiittelee.

Veikka arvioi junnujen päässeen hyvin sisään miesten ryhmään.

- Yhteishenki on erittäin hyvä. Kaikilla on hauskaa vaikka reenataan kovaa. Usein ollaan vielä yhdessä vapaallakin.