Kakkosnaisten kausi päätökseen Kontiolahdella

kuva

Varta pitää palloa ja Josba karvaa. Kuva: Suvi Jolkkonen.

Kakkosnaiset pelasivat sunnuntaina sarjansa ylemmässä jatkoturnauksessa sarjan muita kärkijoukkueita vastaan. Näin valmentajan näkökulmasta kauden ratkaisuturnaukseen valmistautuminen sujui jännittyneesti. Viikolla selvisi, että kaksi kauden runkopelaaja joutuu sairastumisen takia jättämään turnauksen välistä. Kun siihen vielä lisää sen, että kyseisellä viikolla oli harjoitusottelun lisäksi ainoastaan yhdet lajiharjoitukset, saattoi pelejä odottaa hieman epävarmana. Sekin tiedettiin, että sunnuntain kolme peliä eivät ole helppo pala jaksaa kenellekään. Odotettua heikommista lähtökohdista huolimatta ei voi kuin olla ylpeä joukkueen asenteeseen ja tekemiseen, vaikka tuloksellisesti tavoitetta ei ihan saavutettukaan.

 

Leba-96 – Josba 3-1

Päivä avattiin turnauksen kotijoukkuetta Lebaa vastaan, joka oli kauden aiemmissa kohtaamisissa ollut aina vaikea pala purtavaksi. Näin oli myös sunnuntaina. Ottelu lähti liikkeelle meidän vahvalla pallon hallinnalla, mikä näkyi lopulta pelin 11. minuutilla kontiolahtelaisten joutuessa alivoimalle mailaan lyönnistä. Alle minuutti ylivoimaa takana ja Jenna iskee pitkästä kantista lukemiksi 0-1. Heti seuraavassa vaihdossa Josba saa pallon omassa päässä, mutta hyökkäyksen avaava syöttö on hieman huolimaton ja pääty vastustajille. Syöttö Leban pelaajalta toiselle, veto. 1-1. Ottelun jatkui tämänkin jälkeen tasaisena, meidän lievällä pallon hallinnalla, mutta Leban iskiessä maalit meidän omista virheistä. Loppulukemat tiukan taistelun jälkeen 3-1 kotijoukkueelle. Ottelussa korostui etenkin sarjan kahden parhaan maalivahdin taistelu, jossa Leban Kiia vei tällä kertaa niukan voiton. Toki myös omassa viimeistelyssä oli tekemistä.

 

Josba – Varta 3-3

Toiseen otteluun lähdettiin kolmen tunnin tauon jälkeen, toivo jälleen heränneenä, kun Varta hävisi aiemmin oman pelinsä Welhoja vastaan.  Toisin kuin aiemmin oletimme, kaikki oli edelleen omissa käsissä voittamalla loput pelit. Sillä hengellä varkautelaisia vastaan myös lähdettiin ja se näkyi. Latausta saattoi myös lisätä se, että Varta oli ainoa joukkue jota vastaan ei kaudella vielä pisteitä oltu otettu. Seurasi kaksi ja puoli erää meidän kauden parasta peliä. Toisen erän lopun 3-0 näytti jo melko varmalta, kun ottaa huomioon miten vähän meidän peleissä yleensä maaleja tehdään. Toisin kuitenkin kävi. Kolmannen erän 9 ensimmäistä minuuttia meni vielä hyvin ja voitto alkoi näyttää varmalta. Sitten muutama heikko pallollinen pelaaminen omassa päässä ja Varta on yhtäkkiä vain maalin päässä. Aikalisän jälkeen peli saatiin rauhoitettua, mutta juuri kun tunne voitosta alkoi jälleen kasvaa, tuli vastustaja tasoihin reilu 2 minuuttia ennen loppua. Pisteet tasattiin ja muuten huikea ottelu sai hieman kitkerän jälkimaun.

 

© Suvi Jolkkonen

Tuuletukset Katjan 3-0-maalin jälkeen Varta-ottelussa. Kuva: Suvi Jolkkonen.

 

Josba – SB Welhot 2-3

Päivän viimeinen ottelu oli kahden väsyneen joukkueen kamppailu. Silti tilanne tiedostettiin: voittamalla kausi jatkuu, tappiolla se päättyy. Hidastempoinen avauserä meni Josban hallinnassa ja myös erätauolle mentiin meidän 1-0 -johdossa. Toinen erä alkoi Kaisun yllättävällä rystymaalilla ja tilanne oli jo 2-0. Pelin puolessa välissä jalka alkoi kuitenkin painaa raskaan päivän jälkeen armotta. Kuopiolaiset olivat selvästi saaneet jaettua rasituksen tasaisemmin, mikä näkyi lopulta myös tulostaululla. Welhot siirtyivät nopealla tahdilla ensin tasoihin ja sen jälkeen vielä maalin karkumatkalle. Kolmanteen erään peluutusta tiivistettiin, mutta tulosta ei hyvästä taistelusta ja muutamasta huippupaikasta huolimatta saatu muutettua. Onnittelut Welhoille huikeasta noususta neljänneltä sijalta jatkokarsintaan.

 

Kausi pakettiin

Vaikka viimeinen turnaus ei tuloksellisesti ollut ehkä kaikkein paras, jäi siitä joukkueen valmentajana päällimmäisenä hyvät muistot. Joka ikinen pelaaja antoi kaikkensa kentälle ja yrityksen puutteesta asiat eivät ainakaan jääneet kiinni. Koko sarja oli äärimmäisen tasainen ja monet ottelut ratkaistiin pienillä marginaaleilla. Viimeisessä parissa turnauksessa nämä marginaalit tosin tuntuivat olevan pääasiassa meitä vastaan. Välillä se vain on osa joukkueurheilua. Tammikuussa asetetusta tavoitteesta eli karsintaan pääsemisestä (top 2) jäätiin lopulta kahden maalin päähän. Onnittelut vielä Leballe ja Welhoille itse jatkoon raivaamisesta. Kiitos kaikille joukkueille kauden peleistä!

Kaikkinensa mennyt kausi oli allekirjoittaneelle tähän astisen valmennusuran hienoin ja opettavaisin, haasteista huolimatta. Kiitos jokaiselle joukkueen pelaajalle ja jäsenelle. Hienoa nähdä miten yhtenäiseksi joukkue, jonka ikähaitari on 30 vuotta, voi kasvaa yhden kauden aikana. Myös pelaajien ja pelin kehitystä oli ilahduttava seurata. Kiitos kun kestitte ja jaksoitte.

- Lauri, valmentaja