
26.03.2012
Josba D2 alueloppuhuipentumaan!
Päivän ensimmäinen ottelu näytti jo päivän suunnan kuinka tiukkaa tulisi olemaan kaikkien joukkueiden välillä.
Leba hävisi Welhoille, joten tilanne tasoittui ensimmäiseen peliin lähtiessä.
Ensimmäisenä vastaan tuli Welhot Nilsiä, joka oli "vahvistunut" mitä ilmeisemmin Welhot Etelän kavereilla, joilla oli kokemusta menneen kauden 98 sarjasta.
Ensimmäinen erä meni täysin meidän heiluttaessa tahtipuikkoa vaikkakin heidän maalivahti pelasti huikeilla torjunnoilla tilanteen siedettävään 2-0 johtoon toiseen erään mentäessä.
Toisessa erässä sattui ja tapahtui. Kahdella kaverilla oli polviongelmia ja pääsi Welhot Nilsiä jopa 5-3 vastaan pelaamaan kun jäähystä seuranneen rankkarinkin hoiti meidän hienosti pelannut maalivahti, päästiin kolmanteen erään 4-0 jodossa.
Kolmas erä oli lievää Nilsiän hallintaa aika ajoin, mutta Josba kesti erän päättyessä 2-2 ja peli 6-2 voittoon.
Toisessa ottelussa Welhot Kuopiota vastaan olikin sitten käytännössä kaikki pelissä, koska se voittamalla pääsisimme 5 pisteeseen ja se oikeuttaisi loppuhuipennuksen jatkopaikkaan.
Vaikka ensimmäinen erä oli täysin meidän hallintaa eikä welhot saanut kuin yhden maalia kohti menneen laukauksen päättyi erä 1-0.
Toinen erä jatkui samalla kaavalla, mutta Welhot teki kaksi maalia viidesta laukauksestaan meidän tehdessä kaksi erän päättyessä 3-2 tilanteeseen.
Kolmas erä olikin tasainen ja Welhot nousikin puolitoista minuuttia ennen loppua maalin päähän, mutta eivät onnistuneet kuudella pelaajalla peliä tasoittamaan.
Tämä tarkoitti sitä, että paikka "auringossa" oli lunastettu eli vähintään jatkoturnauksen 2 sija oli saavutettu.
Kolmannessa pelissä vastaan asettui Leba ja vaikka perjantaina harjoitusottelussa voitettiin 10-3, painotimme, että lähdetään puhtaalta pöydältä peliin. Tiesimme, että tasurilla irtoaa jatkosarjan voitto ja voitolla todennäköisesti Leba tippuu jatkopeleistä. Ensimmäinen erä meni 0-0 tilanteessa meidän saadessa kertaalleen yv – tilanteen. Toisessa erässä Leba sai alussa maalin, jota vastustajan valmentajakin kutsui ”halvaksi” maaliksi, kuin puolivahingossa liruen maalinedustilanteessa pallo meni Josban pömpeliin. Mutta tällaisia maalinedus maalejahan näissä peleissä aina nähdään. Kolmas eräkin oli tasaista vääntöä ja neljää minuuttia ennen otimme aikalisän, että saatiin käärmekeittoa keitettyä ja vastustajan hyvä vire katkaistua. Omalla tavalla oli ”loppuhuipennusta” kerrakseen jo tässä ottelussa kun otimme maalivahdin pois ja lähdimme hakemaan tasoitusta kuudella kenttä pelaajalla. Puoliminuuttia ennen loppua Ilarin vahvasta karvaamisesta ja kahden pelaajan välistä väkisin pallon kuljettaessa, pääsi Josba maalivahdin kansa nokikkain ja Ilarin millin tarkka poikittaissyöttö, heti murtautumisen jälkeen, löysikin vastahyökkäykseen mukaan lähteneen Tinon maalin edestä, josta Tino tälläsi lähes tyhjiin tilanteeseen 1-1. Peli kokonaisuudessaan oli totutun tiukkaa vääntöä laukausten mennessä Leballe 30-28.
Nyt valmistaudutaan tulevaan 14.4 pelattavaan alueloppuhuipentumaan jossa vastaan asettuu uusi joukkue Kosken Dynamo. Siitä voittaja loppuotteluun ja häviäjä pronssiotteluun.
Takaisin
|

AB (-95/96)C1 (-97)C2 (-98)D1 (-99)D2 (-00)E1 (-01)E2 (-02)F1 (-03)F2 (-04)G1 (-05)G2 (-06/07)Koulutuskalenteri 2012Josba Juniorit johtokunta 2012-2013Lainattava materiaali 2012Tyttöjuniorit
|