27.02.2012
Josba D2 Nilsiän liukkailla parketeilla
 
Odotuksissa oli erittäin tiukkoja vääntöjä molemmista peleistä. Sitä kyllä saatiinkin ja heti ensimmäin peli Leba Heartsia vastaan osoitti kärjen tasaisuuden.
Ensimmäinen erä oli todella tasaista ja tarkkaa pelaamista molemmilta ja selvittiin hienosti erän puolivälissä tulleesta av tilanteesta erän päättyessä 0-0.

Toinen erä meni pelitilanteiden mukaan Josban heiluttaessa tahtipuikkoa, mutta Leban rautaisesta viimeistelystä johtuen erä päättyi 2-2 lukemiin. Leba sai viidestä laukauksesta kolme kohti maalia, meidän 11 laukauksen ja avopaikkojen tuhlailulla erä pysyi siedettävissä lukemissa.

Kolmannessa erässä jouduttiin heti alussa av tilanteeseen, jossa Ilarin hieno päätylaitaan karvaaminen tuotti meille av-maalin. Leba tuli tasoihin katsomostakin kyseealaistetulla maalilla kun maalialueella oli vastustajan kaveri jos kaksikin ja jatkotilanteesta saivat survottua tasoituksen pelaajien osittain pillin vihellystäkin odotellessa. Erän puolessa välissä Leba siirtyi 4-3 johtoon ja kesti aina pelin viimeiselle viidelle minuutille kun Josban nukahdettua leba teki kaksi maalia 16 sekunnissa. Siitä puolitoista minuuttia saatiin kavennus, mutta rankkarista Leban viimeistellessä 7-4 alkoi kiirekin näkyä Josban pelissä. Saatiin kuitenkin kuudella kavennettua peli 7-5, mutta lähemmäksi emme päässeet. Leban viimeistely oli taas kovaa luokkaa kun 9 laukauksesta vain yksi meni ohi ja neljä sisään, oli se meidän 15 laukaukseen joista tosin yksi ohi mennyt, hieman parempaa jälleen kerran. Hieman paremmalla viimeistelyllä ja kolmen putkeen osuneen vedon sisään mentäessä olisi peli ollut täysin omissa käsissä.

Toisessa ottelussa oli kyseessä se, että voittaja saa mukaansa jatkosarjaan yhden pisteen ja häviäjä lähtee jatkosarjaan tyhjin taskuin.
Peli olikin heti alkuun ensimmäisen erän jokseenkin tasaista ja laukausten laatukin jo parempaa kuin Lebaa vastaan erän päättyessä 1-1. Sovittiin pelaajien kanssa, että pelataan vaan kärsivällisesti omaa peliä ja jätetään turha hätäily kaverille. Toinen erä menikin paremmin ja miehet laittoivatkin jo paremmalla prosentilla paikoista sisään erän päättyessä 3-0 Welhojen saadessa vain kaksi laukausta maalia kohti, vaikkakin meillä oli yksi av tilanne.
Kolmannessa erässä peli hieman tasottui ja kruunuksi saatiin jopa viimeisteltyä yv maali pelin päättyessä 9-4 Josballe.

Laukausten laatuun ja rauhallisuuten painottaen mennään luottavaisin mielin tulevaan jatkosarjaan Kuopion Studentialle 25.3, jossa kahdelle neljästä aukeaa paikka alueloppuhuipentumaan kolmen pelatun pelin jälkeen.

Leba Hearts - Josba 7-5 (0-0, 2-2, 5-3)
Josba-SB Welhot 9-4 (1-1, 3-0, 5-3)


Takaisin



AB (-95/96)C1 (-97)C2 (-98)D1 (-99)D2 (-00)E1 (-01)E2 (-02)F1 (-03)F2 (-04)G1 (-05)G2 (-06/07)Koulutuskalenteri 2012Josba Juniorit johtokunta 2012-2013Lainattava materiaali 2012Tyttöjuniorit