15.01.2012
Josba D2 Pieksämäellä 8.1.2012
 
Päästiin taas Pieksämäen liukkaalle parketille luistelemaan ja vain hokkarit jäivät pelikassista pois, niitäkin kun olisimme voineet tarvita.

Ensimmäinen peli oli SB Welhot Kuopiota vastaan ja sarjataulukossa tasapistein olevat joukkueet tietysti pisteiden kiilto silmissä otteluun mentäessä.
Josban kannalta peli alkoi taas tutun varovaisesti ja kymmenen minuutin jälkeen jouduttiin taas turvautumaan aikalisään pelin ollessa 0-3 vastustajalle. Peli alkoikin kääntymään aikalisän jälkeen selvästi Josballe, mutta erä päättyi lukemiin 0-3 ja laukaukset 14-5.
Toinen erä painettiin jälleen vastustajan päädyssä, mutta välillä jäähyllä istuen ja kaveri rankaisikin pariin otteeseen ylivoimalla myös Josban onnisuessa myös kahdesti yv:llä. Toinen erä voitettiin jo 4-1 lukemin ja tilanne muuttui lukemiin 5-4 laukausten ollessa 15-4 Josballe.
Homma alkoi jo näytää selvältä paketilta, mutta vastustaja oli asiasta eri mieltä.
Kolmannessa erässä peli tasoittui huomattavasti ja Welhot sumputti hienosti oman maalin edustan ja rankaisi pariin otteeseen selkeistä virheistä vieden erän 1-2 ja saaden osittain ansaitusti tasurin pelaten viisaasti ja maalivahdin onnistumisien myötä kahdella maalia kohti suuntautuneella laukauksella saaden kaksi maalia meidän yhtä maalia vastaan ottelun päättyessä 6-6 tasuriin.

Toiseen peliin valmistauduttiinkin keskustellen, missä mättää kun lähes jokaisessa pelissä pitää ottaa aikalisä ja vasta sen jälkeen aletaan oikeasti pelaamaan.
Alku ei kuitenkaan ollut lupaava maalien suhteen vaikka pelattiinkin täysin Pisaban päädyssä ja kymmenen pelatun minuutin jälkeen saatiinkin "kuparinen rikki" erän mennessä Josballe 2-0 ja laukausten 23-2. Vastustajan maalivahdille suuri kiitos, että erä säilyi noin tasaisena. Toiseen erään jatkettiin siitä mihin ensimmäisessä jäätiin ja erä menikin Josballe 7-1 laukausten ollessa 15-3. Kolmatta ehdittiin pelata 4.59 kun tuomari keskeytti pelin 12 maalin eroon laukausten mennessä 10-1 siihen mennessä ja pelin päättyessä 13-1.

Jokainen rivien välistä osaa lukea, että kun meillä ei ole varsinaista maalivahtia harjoituksissa ja pelaajat ovat maalilla peleissä ovat laukaukset harjoituksissa ja peleissä välillä luokattomia sekä pelaaja-maalivahdeilla vaikeuksia pelata ehjää peliä kun vastusta pääsee vain muutaman kudin erässään laukomaan ja pääsääntöisesti maalivahtiharkat ovat peleissä.
Kokonaisuudessaan ensimmäisen pelin viisi jäähyä hyydytti kolmannen erän pelaamisen ja vastustaja tekikin puolet maaleistaan yv:llä, joten onnittelut siitä heille.
Meillä jo alkoikin kova treenaaminen laukausten suhteen ja toivotaan, että se tuottaa jo tulosta tulevassa Kontiolahden turnauksessa 28.1.2012.


Takaisin



AB (-95/96)C1 (-97)C2 (-98)D1 (-99)D2 (-00)E1 (-01)E2 (-02)F1 (-03)F2 (-04)G1 (-05)G2 (-06/07)Koulutuskalenteri 2012Josba Juniorit johtokunta 2012-2013Lainattava materiaali 2012Tyttöjuniorit