15.12.2011
Josba D2 peleillä Pieksämäellä 11.12.2011
 
Linja-auto piiputti n. 25 km ennen Varkausta ja jouduimme yli tunnin istumaan viilenevässä linja-autossa ennen matkan jatkumista. Pääsimme juuri ennen peliä turnauspaikalle, joen valmistautuminen ei ollut suunnitellun mukainen.

Rivit matkalle lähdettäessä olivat harventuneet neljällä kaverilla ja pari mukana olijaa oli vielä toipilaana.

Kahden viikon aikana vain kolmesti harjoitelleena oli ajatus lähteä vähän varovammin pelaamaan sarjaa johtavaa Leba Heartsia vastaan. Alussa ehkä ottelun painoarvosta johtuen sattui ikävä selkäänajo, josta Leban kaveri ansaitusti jäähylle. Vastustajan hyvä katko heti viisi sekuntia jäähystä kostautui Josballe ja lopulta koko erä Leballe 4-1.
Toisessa erässä alettiin laittamaan jalkaa toisen eteen eri tavalla ja kahden erän jälkeen oltiin tasatilanteessa 4-4.
Ottelun ratkaisijan roolin otti Leban yksittäinen pelaaja joka teki erän 3 ja ottelun 4 viimeistä maalia pelin päättyessä 7-4:ään.

Toisessa ottelussa vastaan asettui turnauksen järjestäjä Pisaba II. Ottelusta tulikin vaikea vaikka hienokseltaan peli oli Josban hallussa, erän päättyessä 2-2.
Toisessa erässä Pisaba karkasi 4-6 johtoon vaikka pelin hallinta oli edelleen Josballa.
Toisella erätauolla pyydettiinkin pojilta vaan hymyä naamalle ja muutenkin iloisempaa peli-ilmettä. Pojat tekivätkin työtä käskettyä ja viiden minuutin sisällä pääsimme tasoihin. Koko kolmannen erän jatkui hurja myllytys vastustajan päädyssä ja se palkittiin kaksi sekuntia ennen loppua Santun hurjalla ylänurkka vedolla, joka vei Josban lopulta voittoon lukemin 7-6. Kolmannen erän voimasuhteita kuvastaa se, että vastustaja sai aikaan kolme laukausta joista kaksi torjuntaan ja yksi ohitse.

Tästä on vaan jatkettava kovalla treenillä ja saatava treenikertoja ja -pelejä alle, ettei muut karkaa alkuvuodesta sarjataulukossa tavoittamattomiin.

Koutsi
Takaisin



AB (-95/96)C1 (-97)C2 (-98)D1 (-99)D2 (-00)E1 (-01)E2 (-02)F1 (-03)F2 (-04)G1 (-05)G2 (-06/07)Koulutuskalenteri 2012Josba Juniorit johtokunta 2012-2013Lainattava materiaali 2012Tyttöjuniorit