10.12.2011
C2:n SM jatkui voitokkaasti
 
Josba C2 pelasi kauden toisen SM-turnauksensa lauantaiaamupäivällä Vantaan Tiikeri-Areenalla. Kotimatkalle lähdettiin tällä kertaa täyden pistepotin eli 4 pisteen kanssa. Ensin tasaisissa väännöissä Josba kukisti Tiikerit ja pari tuntia myöhemmin M-teamin.

Josba - Tiikerit 4-2 (1-1, 1-0, 2-1)

Tiikerit -peli alkoi Josban lievällä painostuksella. Painostus katkesi karusti kuuden minuutin kohdalla kun ensimmäinen Tiikeri -laukaus kohden maalia oli heti Josban maalissa, kun vastustajan pelaajalle oli annettu keskellä liikaa tilaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Josba tuli kuitenkin tasoihin Oskari Tuomisen rannevedolla ja meni seuraavassa erässä 2-1 johtoon Jere Sivosen ja Jere Kettusen juonittua ylivoimavaparin.
Kolmannessa erässä, Tiikereiden tasoitettua, näytti pitkään, että pisteet aiotaan jakaa, kunnes ketju Tanskanen–Kettunen–Ruuskanen sommitteli näyttävän maalin. Ajassa 42.19 Jose Ruuskanen pääsi lyömään pallon takatolpalta tyhjiin. Tiikereiden pelatessa lopussa ilman maalivahtia, täräytti Kalle Toivanen omalta pisteeltä sisäänlyönnistä kaaripallon vastustajan tyhjään pömpeliin ja loppuluvuiksi 4-2 Josballe.

Josba - M-team 7-5 (4-1, 3-2, 0-2)

Josba lähti peliin edellisestä pelistä tullut voitonhurmos päällä. M-team ei puolestaan näyttänyt olleen pelin alussa hereillä, sillä Josba takoi taululle 3-0 johtonumerot reilussa kuudessa minuutissa. Vastustajan aikalisä katkaisi osin Josban hurmoksen ja peli tasoittui. Välillä M-team pääsi pelaamaan jopa viidellä kolmea vastaan minuutin verran, mutta lopulta erikoistilannemaalin teki Josba. Kun kaukalossa oli jo neljäs Josbapeluri, Markus Määttä tekaisi alivoimamaalin Mikko Komulaisen tarjoilusta.

Molemmilta joukkueelta sekavan kolmannen erän päätti M-teamin loppumylläkkä ja viimeisellä minuutilla tehdyt kaksi maalia, mutta niihin numeroihin peli päättyikin. Edellisessä pelissä kaksi yläputkea ampunut Jere Sivonen oli M-team peliin saanut ohjeeksi alentaa tähtäintä 10 senttiä. Näin tapahtui ja tuloksena kaksi maalia M-teamia vastaan, kuten teki myös sairastuvalta takaisin peleille saatu Samppa Aronen.

M-Team raportti

Yhteenveto:
Josban onnistujiksi Vantaan turnauksessa tulee nostaa molemmissa peleissä maalivahdit, puolustus ja hyökkäys. Pelaajat noudattivat hyvin päivän peliteemaa.

Kaiken kaikkiaan Tikkurilan SM-turnaus oli pelaajille yhtä juhlaa. Tiukat pelit, hyvät järjestelyt sekä hyvät ja pelit johdonmukaisesti viheltäneet tuomarit takaavat sen, että näissä peleissä on mahdollisuus kehittyä pelaajana, käypä sarjassa miten tahansa.
Vantaan turnauksen tulokset aiheuttivat sen, että sarjataulukko on tällä hetkellä erittäin tasainen. Itälohkossa vaikuttaakin siltä, että jokainen joukkue voi voittaa toisensa, riippuen siitä mikä on päivän vire. SM-sarja jatkuu joulutauon jälkeen Helsingissä 15.1, jolloin vastaan tulee heti uudelleen M-team, sekä toisena vastustajana Hollolan Urheilijat.

Alla linkki tilastoihin.
VT



http://salibandy.net/kilpailutoiminta/tulospalvelu/c2-pojat-sm-sarja-italohko-tilastot-ja-otteluohjelma-2011-2012
Takaisin



AB (-95/96)C1 (-97)C2 (-98)D1 (-99)D2 (-00)E1 (-01)E2 (-02)F1 (-03)F2 (-04)G1 (-05)G2 (-06/07)Koulutuskalenteri 2012Josba Juniorit johtokunta 2012-2013Lainattava materiaali 2012Tyttöjuniorit