
26.10.2011
Josba A
A-juniorit aloittivat kautensa 24.9.2011
Liikuntakeskuksessa Joensuussa. Vastassa olivat Leba-96 ja Welhot, joka viime kauden jälkeen oli vaihtanut joukkueen nimen(KSS) tuttuun ja turvalliseen. Taustaksi vähän kerrottakoon, että viime kauden SM-sarjasta tippuminen aiheutti suuria uudistuksia joukkueessa. Runkopelaajia lopetti, meni armeijaan tai siirtyivät muihin seuroihin. Kiitokset kuitenkin kuuluvat niille pelaajille, jotka jäivät rakentamaan uudestaan joukkuetta, kantoivat vastuunsa ja eivät karanneet muihin maisemiin kun joukkue tipahti 1.divariin. Valmennuksellisesti tämä oli hyvä hetki uudistaa joukkuetta täysin ja lähteä rakentamaan runkoa tukevammalle pohjalle. Viime kauden vanhemmista B-junioreista muodostui uuden joukkueen pohja, joka täydentyi viime kauden muutamasta SM-sarja pelaajasta: Juuso Ojanen, Jonne Turunen ja Ville Vänskä. Nyt myös uusille pelaajille haluttiin vastuuta ja -94 ja -95 syntyneitä pelaajia onkin joukkueessa kolmasosa. Halusimme pitää joukkueen kokoonpanon mahdollisimman isona ja saada kaikille tasaisesti peliaikaa. Pitkällä tähtäimellä olisi tarkoitus nähdä A-juniorit vielä SM-sarjassa.
Sitten siirrymme kaukalon pariin. Aloitimme kautemme Leba-96 vastaan, jonne viime kauden pelaajia oli siirtynyt muutama. Koska uusi valmennustrio pääsi aloittamaan työnsä vasta elokuussa, emme tarkalleen tienneet missä meidän pelimme tällä hetkellä on. Kävimme joukkueen kanssa yksittäisiä asioita läpi ja koska ikäjakauma on niin suuri, niin ajattelimme pitää pelin mahdollisimman yksinkertaisena. Leba-96 aloittikin pelin terävästi, pelikellossa 8.10 ja joukkueen kapteenina toimiva Votilan Antti pääsi rokottamaan joukkuettamme Leban siirtyessä 1-0 johtoon. Tästä kolme minuuttia ja junioriosastomme pääsi maalin makuun. Rautiaisen Olli pääsi tuikkaamaan tasoituksen Jonne Turusen esityöstä. Erän loppuun saimme vielä YV:n aikaiseksi, mutta siitä tuli aikamoinen pannukakku. Meidän pyörityksen jälkeen Leba pääsi hyökkäämään 2-0 vastaan(aivan) tehden 2-1 johdon, jolla mentiin sitten erätauolle.
Toiseen erään sitten tuli ihan uusi joukkue. Jotta liian pitkiltä litanioilta säästyttäisiin, niin tasoituksen järjesti Häyrisen Janne Jurvas Jaakon esityöstä. Maalikarkeloita jatkoi Ilari Saukkonen alivoimalla Honkasen Roopen namusyötöstä. 4-2 meidät siirsi Päivisen Samu taas Honkasen Roopen esityöstä. Viidennessä maalissa Rautiaisen Olli pääsi yksin läpi (ampui maalista ohi), haki pallon maalin takaa ja syötti namupassin Hämäläisen Otolle, joka laittoi pallon häkkiin. Ennen erätaukoa vielä Jonne Turunen maalasi Honkasen Roopen esityöstä 6-2. Peli alkoi näyttää jo ihan mallikelpoisesta. Kolmas erä meni sitten pelaillessa. Häyrinen Janne teki YV-maalin Päivisen Samun syötöstä. Seuraavaksi Samu teki itse maalin Roopen tarjoilusta ja illan viimeisen teki Roope itse ylivoimalla Häyrisen Janne esityöstä. Peli päättyi Josban 9-3 voittoon. Pelistä sen verran, että kaikki pelasivat joukkueelle, mikä oli ihailtavaa varsinkin joukkueen ikäjakauman ollessa näin suuri. Ansaittu voitto antoi uskoa tulevaan. Tehoilla pelissä olivat Honkanen Roope 1+4, Päivinen Samu 2+1, Häyrinen Janne 2+1, Rautiainen Olli 1+1, Turunen Jonne 1+1, Ilari Saukkonen ja Otto Hämäläinen 1+0, Jurvanen Jaakko 0+1.
Toisessa pelissä vastaan asettui Welhot. Joukkueeseen oli siirtynyt muista joukkueista parhaita pelaajia ja pojilla näytti olevan hyvä nippu koossa ja tavoitteena olla lohkon ykkönen. Helpolla emme ajatelleet heitä kuitenkaan päästää. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä ja Josba pääsi aloittamaan maalinteon erän lopulla. Welhojen muuri vapaalyöntitilanteessa ei ollut täysin hereillä ja Honkasen Roopen esityöstä Päivisen Samu pääsi kierron jälkeen tuikkaamaan 1-0 osuman ja tästä jäätiin erätauolle. Toinen erä alkoi pirteästi myös Josban kannalta. Hienon hyökkäyskuvion päätteeksi Rautiaisen Olli pääsi Hämäläisen Oton syötöstä tekemään 2-0 maalin. Kuten kaikissa palloilulajeissa, joissa maalin jälkeinen vaihto on tärkeä pelata varmasti, tässä ei kuitenkaan onnistuttu. Welhot kavensivat 1-2. Welhot pääsivät tasoittamaan pelin toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla ylivoimalla. Toisen erän loppu tarjosi kuitenkin Josballe hirmuisen maaliedushässäkän päätteeksi 3-2 maalin. Maalintekijänä joukkueen kapteeni Häyrisen Janne pikkuveljensä Teemun syötöstä. Peli näytti kahden erän jälkeen hyvälle. Mentäessä kolmanteen erään jäähyily kostautui taas. Erän puolivälissä Welhot tasoitti pelin ylivoimapyörityksen päätteeksi 3-3. Tämän jälkeen tilanteet tasoittuivat ja peli näytti menevän pistejakoon, kunnes viimeinen puoliminuuttinen alkoi. Pallo oli Welhoilla ja peli meidän päädyssämme. Näytti jo siltä kun viimeiset kymmenen sekuntia pyörähti käyntiin, että tässä ei tapahdu mitään ja pallo saatiin meille. Pallo kuitenkin poltteli monen pelaajan lavassa ja Welhojen karvaus sai pallon ja tuikkasi epäonneksemme sen maaliin 7sekuntia ennen loppua ja pistepotti kokonaisuudessaan meni Welhoille. Tiukka vääntö ja 0 pistettä tästä pelistä jäi kaivelemaan, mutta seuraavalla kerralla pistetään kampoihin. Tehoilla pelissä: 1+0 Päivinen Samu, Rautiainen Olli ja Häyrinen Janne. 0+1 Honkanen Roope, Hämäläinen Otto ja Häyrinen Teemu.
Takaisin
|

AB (-95/96)C1 (-97)C2 (-98)D1 (-99)D2 (-00)E1 (-01)E2 (-02)F1 (-03)F2 (-04)G1 (-05)G2 (-06/07)Koulutuskalenteri 2012Josba Juniorit johtokunta 2012-2013Lainattava materiaali 2012Tyttöjuniorit
|