
07.10.2009
C94 kauden toisessa turnauksessa Savonlinnassa 4.10.
Oli synkkä ja myrskyinen yö... No ei onneksi ihan. Mutta myrskyinen ja synkkä aamu kuitenkin. Aamulla startattiin hyvillä mielin lähes terveellä miehistöllä Joensuusta kohti Savonlinnaa. Mukavasti yhteistyössä Pyhiksen kanssa yhteisellä bussilla matka taittui joutuin, ja kahdesta joukkueesta ensimmäisenä Savonlinnan OKL:n parketille pääsi astelemaan Tulipunainen Josba.
Josba - Nuju
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli Nuju, joka on aiemminkin kiusannut Josbaa puolustusmuurillaan sekä vaarallisilla vastahyökkäyksillä. Tarkoituksena pelissä oli harjoitella pelitapahtumissa viime aikojen treenien aiheita: pelin pyörittämistä, maalipaikkojen hakua sekä päättäväisyyttä viimeistellä hyökkäykset laukauksiin. Noh, sanotaan nyt näin, että hyvästä harjoituksesta peli kävikin...
3 maalivahtia sekä 15 enemmän tai vähemmän tervettä kenttäpelaajaa matkaan saanut Josba tiivisti alussa pelin hyvin terveinä harjoitelleisiin kahteen kentälliseen. Äärimmäisen hyvin viime aikoina harjoitelleen kentälliset pyörittivätkin pallon kerta toisensa jälkeen näyttävästi Nuju päätyyn, mutta etenkin aluksi luvattoman suuri osa laukauksista painui joko päätylaidoitukseen, tai vieläkin pahempaa, päätyseinään. Ensimmäinen kymppi pelattiin hyvistä paikoista huolimatta 0-0 ja turhautumisen alkoi jo tuntea Josba-aitiossa. Erän lopulla ykkösketjun laiturit Jepe ja Mirko löysivät kuitenkin toisensa, komeasti takatolpalta tyhjään ja Josba johtoon! Ja vain vajaa minuutti myöhemmin, ja se legendaarinen ketsuppipurkki näytti aukeavan. Tälläkin kertaa tehokolmikko Mirko-Valtsu-Jepe asialla. Maalintekijänä Valtsu, Jepen saalistaessa jälleen syöttöpisteen. Tämä jäikin jatkuvasta pallorallista huolimatta erän lopputulokseksi. Erässä Josban tilastomiehet merkkasivat yhteensä 27 laukausta, joista ainoastaan 8 suuntautui maalia kohti. Kenties toisessa erässä sitten tehokkaammin?
Josban siirtäessä peluutusta sosiaalityyliin kolmelle kentälliselle hyökkääjiä ja viidelle puolustajalle, jatkui pelin kuva varsin ensimmäisen erän kaltaisena. Nuju puolustaa, Josba pyörittää... Erässä Josba osui jälleen kaksi kertaa, maalintekijöinä hyviltä paikoilta sentterit Otto sekä Valtsu pelin toisellaan. Paikkoja oli kyllä tarpeeksi, erässä Josba haki ratkaisua jälleen komeat 27 kertaa, siis lähes kaksi laukausta minuutissa! Erässä osuttiin jopa hivenen paremmin maalia kohti, mutta vastustajan uhrautuva puolustus sekä hieno maalivahtipeli pitivät lukemat 4-0:ssa kahden erän jälkeen. Josban maalilla Jonne Tarvainen piti kahdessa ensimmäisessä erässä nollat varmoilla otteillaan. Erityisesti ottelun vaikean alun pari tärkeää koppia tekivät ottelusta helpomman josbalaisille.
Kolmas ja "ratkaiseva erä". Mutta eipä pelin kuva paljoa muuttunut. Erän alkumylläkässä Nuju otti jo alkulisän, nostaen samalla karvaustaan aiempaa aktiivisemmaksi. Kuitenkin ainoastaan puoli minuuttia aikalisän jälkeen velmuili Matti Kettunen kenties ottelun komeimman yksilösuorituksen: irtopallon voitto, parit komeat veivit, nousu keskikentän yli ja pallo pussiin! Tämän jälkeen peliä pelailtiin jälleen jokunen minuutti maaleitta, kunnes joukkueet alkoivat maaleissa suoranaiseen iskujen vaihtoon: ensin Nuju rankkarista komean harhautuksen päätteeksi 5-1:een ajassa 39.37, heti perään Josba 6-1:een ajassa 40.01 kapteeni Teemu Häyrisen näyttäessä maalinteon mallia. Heti perään jälleen nukahdus omassa päässä, ja Nuju 6-2:een ajassa 40.41, mutta jälleen paluuisku parivaljakolta Häyrinen-Hämäläinen... Tällä kertaa Oton pistäessä pallon verkkoon Teemun passista. Loppunumerot siis lopulta 7-2. Laukauksia Josballe yhteensä melkoisen huikeat 83 kappaletta! Jatkossa tosin sihtileipää pitää syödä melkoisen runsaasti, sillä maalia kohti laukauksista suuntautui "ainoastaan" noin 30 kappaletta. 7-2 lukemat ovat kuitenkin Josban tuhlailusta huolimatta myös suurelta osin Nujun ansiota, hienosti vähillä miehillään taistelleet keltapaidat eivät maalivahtinsa johdolla luovuttaneet hetkeksikään, joten peli pysyi mielekkäänä läpi 45-minuuttisen ottelun. Voitto kuitenkin Josballe ja hyvillä mielin kohti sarjakärjen ja arkkivihollisen KSS:n kohtaamista myöhemmin iltapäivällä.
Josban maalit: maalintekijä (syöttäjä)
1-0 Mirko Ikonen (Jere Kaartinen)
2-0 Valtteri Luukkonen (Jere Kaartinen)
3-0 Otto Hämäläinen (-)
4-0 Valtteri Luukkonen (Juha-Pekka Halonen)
5-0 Matti Kettunen (-)
6-1 Teemu Häyrinen (Otto Hämäläinen)
7-2 Otto Hämäläinen (Teemu Häyrinen)
Josba - KSS
Kauden "tärkein" ottelu oli todellakin tällä kertaa kauden tärkein ottelu. Sarjaohjelma on nimittäin äärimmäisen karu: 6 ottelua, joiden jälkeen jatkoon suoraan sm-sarjaan sarjaykkönen, kakkosen lähtiessä karsimaan ja kolmosten jäädessä ihmettelemään mitä oikein tapahtuikaan. Pistemenetys ensimmäisessä turnauksessa Pyhikselle asetti Josban pahaan paikkaan KSS:ää vastaan, sillä tappio sarjakärjelle tietäisi lähes toivotonta tilannetta sarjan kolmannella paikalla. Niin varmasti Pyhis ja KSS ovat heikompia tieltään jyränneet ensimmäisessä kahdessa turnauksessa.
Ja jos ei paikka ollut vielä riittävän paha, alkoi ikäviä uutisia sataa ropista Josballe heti ensimmäisen ottelun jälkimainingeissa. Joukkueen ISOT tukijalat Mirko, Jepe ja Janne joutuivat kaikki vammoineen ja tauteineen istumaan syrjässä koko kuolemankamppailun KSS:ää vastaan! Äärimmäisen hienoa, että paikalla oli tällä kertaa kuitenkin lähes täysi miehitys... eikun hyvin hioutuneet kentälliset uusiksi, mahdollisimman terveet miehet kentälle ja pallo keskiympyrään! Tätä peliä ei ole vara hävitä!
Ottelun alku oli selkeästi KSS:n mustapaitojen. Jopa Josban "murskaamisesta" haaveilleet ja uhonneet mustapaidat joutuivat kuitenkin toteamaan josbalaisten sitkeyden ja voitontahdon, sillä ensimmäisenä maalia pääsi tuulettamaan josbalaisten tuore kapteeni Teemu Häyrinen. Ajassa 3.11 kädet kohti kattoa laituripari Jukkiksen pohjustaessa syötöllä! Valitettavasti ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun KSS iski takaisin, ainoastaan pari minuuttia myöhemmin ja peli 1-1:een. Josban vielä hapuillessa ketjukaverien löytämisessä ja KSS:n painaessa päälle, olivat paineet Niko Heikkisen vartioimassa Josbapäädyssä. Nikon johdolla Josba kuitenkin piti pintansa, jopa KSS:n tehokasta ylivoimaa vastaan. Ja ensimmäisestä erästä erätauolle jännittävissä lukemissa 1-1.
Ensimmäisen erän lopulla josbalaiset alkoivat vihdoin päästä jyvälle uusien pelikavereiden liikkeistä, ja mitä pidemmälle erä oli tullut, sitä paremmin oli Josba päässyt hallitsemaan kenttätapahtumia. Eikä aikaakaan toisen erän alkamisesta, kun uudet ketjukaverit vierelleen saanut Valtteri Luukkonen kiitti puolustuksesta Tero-Petteri Leinolta saamastaan pallosta ja taisteli pallon hienosti aina verkon perukoille saakka! Kohta tämän jälkeen oli josbalaisten etsikkoaika päivän ainoalla ylivoimalla, mutta tällä kertaa ei palloa maaliin asti valitettavasti saatu. Erä lopulta vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen 1-0 Josballe, ja Josban 2-1-johdosta kohti kolmatta erää. Erää leimasi josbalaisten jatkuvasti parantuva pallon liikuttelu, sekä molempien maalivahtien erittäin varmat ja pahoistakin paikoista helponnäköiset torjunnat.
Kolmas erä alkoi josbalaisten kannalta lähes mahdollisimman huonosti. Pieni nukahdus vaparissa, maila liian lähelle vapaalyönnin paikkaa ja KSS jälleen ylivoimalle. KSS:n aikalisä ja harjoitellut kuviot eivät kuitenkaan tällä kertaa murtaneet Josbaa sillä huikeasti taistellut alivoima, sekä maalivahti Niko pitivät KSS:n kuitenkin edelleen yhdessä maalissa! Tämän jälkeen ottelussa mentiin useita minuutteja tasaisesti päästä päähän. Josballa oli paikkansa pistää 3-1:een, mutta samoin KSS:llä oli omat tonttinsa siirtää peli 2-2:een. Viimeiset viisi minuuttia käyntiin, ja kaiken yskimisen ja terveydellisten tutkimusten keskellä Josba oli edelleen kiinni tärkeissä sarjapisteissä. Mutta niinhän siinä käy jos et itse paikoistasi viimeistele... Uskomattoman tarkka veto KSS-lavasta siirsi ajassa 42.03 pelin 2-2:een. Kohtuullisen peiton takaa suhteellisen laidasta vedetty veto löysi laserin tarkkuudella juuri pallon mentävän aukon takaylänurkasta, ja tuntui kun josbanpunainen sydän olisi revitty rinnasta ulos! Ja vieläkin pahempaa oli luvassa! Vain puoli minuuttia myöhemmin, ja kapteeni-Teemu passitettiin jäähypenkille! 2,5 minuuttia peliaikaa jäljellä, ja Josba 2 minuuttia alivoimalla... KSS suorastaan haistoi jo veren, mutta jälleen kerran Josba C94 osoitti mistä puusta tämä joukkue on veistetty. Upea määrä hienoja peittoja, taistelua, joukkueen puolesta vääntämistä, Nikon huikea torjunta ylänurkasta ja jo kolmas KSS:n ylivoima saatiin kuin saatiinkin tapettua! Aivan pelin lopussa saivat Josbalaiset rakennettua vielä yhden paikan ratkaista voitto vielä Josballe, mutta tällä kertaa summerin soidessa loistivat jälleen taululla tasaisesta taistelusta kertovat 2-2-lukemat.
Josban maalit: maalintekijä (syöttäjä)
1-0 Teemu Häyrinen (Jukka-Pekka Härkönen)
2-1 Valtteri Luukkonen (Tero-Petteri Leino)
Vaikka tulos turnauksesta ei ollutkaan aivan haetun kaltainen, en voi olla muuta kuin ylpeä koko poikaporukasta! En edes aina tiedä, pitäisikö edes puhua pojista, sen verran miehiltä tämä porukka jälleen ongelmien kanssa painiessaan näytti! Alkusarjan sijoitusten kannalta ÄÄRIMMÄISEN tärkeä sarjapiste myös KSS-pelistä, ja edelleen, kohdattuaan sarjan kaksi kovinta vastustajaa, jatkaa C94 edelleen ilman tappioita. Seuraavassa turnauksessa pelataan uskomattoman jännittävä KSS-PyU, sekä Josban pakkovoitto-ottelut HIF:iä ja SB Savon joukkuetta vastaan, jolle odotettavasti saapuu paikalle aivan erinäköinen miehistö, kuin mitä tähän mennessä turnauksissa on nähty. Edessä siis uskomattoman jännittävä turnaus, jonka jälkeen nähdään, ketkä tulevat paikasta auringossa, eli sm-sarjassa nauttimaan ja taistelemaan. Josballe turnauksesta riittää vain ja ainoastaan 2 voittoa, joten paljon on vielä tehtävää, vaikka joukkueen tekeminen ajoittain varsin näyttävää onkin.
Huikeat taistelut jälleen, kiitokset molemmille vastustajille reilusta ja kovasta yrityksestä! Sekä tietenkin jokaiselle mukana olleelle juniorille ja vanhemmalle! Sekä erityiskiitos Pyhiksen upealle miehistölle, joka varmasti osaltaan oli tukemassa kannustuksensa kanssa Josban taistelua KSS:ää vastaan! On meillä upea paikallisvastustaja, joka muuten voitti päivän molemmat ottelunsa, yllätysyllätys. :)
Seuraava, alkusarjan viimeinen turnaus, Nilsiässä 1.11. Uskomattoman tärkeät 2 ottelua, jota ennen toivoisi jatkuvien vammojen ja sairastelujen kierteen jo loppuvan. Vastassa siis SB Savo, sekä erittäin lupaavia otteita esittänyt ja yllätysvalmis HIF. Välissä päästään aitiopaikalta seuraamaan todellista thrilleriä PyU-KSS, joka pitkälti tulee ratkaisemaan sm-sarjapaikkojen kohtalon. Ennen viimeistä turnausta kärjen tilanne "karu": Pyhis ja KSS 7 pistettä, Josba 6 pistettä. Muiden jatkomahdollisuudet ovat enää käytännössä teoreettiset. Sääli nähdä jonkun hienosta kolmikosta tippuvan pois ylemmistä jatkopeleistä, mutta siitä olen varma, että hyvin harjoitelleella ja toivottavasti terveellä miehistöllä viimeiseen turnaukseen osallistuessamme, se joukkue ei tule olemaan Josba C94!
Nyt lähdetään pojat tekemään töitä hullunlailla! Pidetään lisää hauskaa pallon kanssa, ladotaan "nuottaa pullolleen" ja pelaillaan vielä harjoituspelejä ennen seuraavaa turnausta! Ei se paljon tämän jännemmäksi voi mennä, ja hyvä niin! Olen ylpeä teistä kaikista, mutta töitä on vielä tehtävä rutkasti, sen tämäkin turnaus jälleen osoitti!
Aki K
Tuula Takaisin
|

E1 punainen (-00)C1 (-95)E1 musta (-99)E-99-00 kerhoF-01 ja F-02-03 kerhotC2 (-96)D1 punainen (-97-98)B1 (-93)D1 musta (-97)D2 (-98)Tytöt kerhoB2 (-94)
|