
02.02.2009
B-91 punaisille tappio ja tasapeli Tampereen turnauksessa
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui kotijoukkue GKV. Joukkue oli edellisen turnauksen perusteella parantanut peliään roimasti, verrattuna aikaisempiin turnauksiin.
Ottelu menikin GKV:n viedessä peliä. Josban joukkue ei koko pelin aikana syttynyt taistelemaan. Viimeisen erän Josba kuitenkin voitti.
Erä lukemat olivat ensimmäisen erän jälkeen 3-1 GKV:lle.
Toisen erän jälkeen 5-1 GKV:n johto ja ottelun lopputulos 6-3 Tampereen GKV:lle.
Tehomiehinä Josbalta olivat (maalit+syötöt):
-Mikko Nevalainen (1+0)
-Teemu Koistinen (1+0)
-Juuso Ojanen (1+0)
-Joonas Härkänen (0+1)
-Santeri Hirvonen (0+1)
-Jonne Turunen (0+1)
Toisessa pelissä aloitettiin sarjan toinen kierros. Vastaan asteli jo tällä kaudella kahdesti kohdattu KSS Kuopiosta.
Alkusarjassa hävittiin 3-2 ja jouduttiin SM-sarja karsintoihin, joista kuitenkin selvittiin.
Toinen kohtaaminen oli sitten SM-sarjassa, jossa KSS oli selvästi parempi lukemin 6-3.
Nyt kohdattiin kolmannen kerran ja KSS menikin jo ensimmäisessä erässä 2-0 johtoon.
Lieneekö KSS:lle hiipinyt tunne, että ottelu on jo selvä.
Nimittäin kolme seuraavaa maalia teki Josban joukkue ja meni 3-2 johtoon.
Ottelun viimeisellä minuutilla otti KSS:n joukkue maalivahdin pois ja onnistui tasoittamaan pelin vain 20 sekunttia ennen loppusummeria. Niinpä pisteet jaettiin tuloksella 3-3.
Tehomiehinä Josbalta olivat (maalit+syötöt):
-Jami Huhtala (2+0)
-Juuso Ojanen (1+0)
-Joonas Härkänen (1+0)
-Pauno Kajoksinen (0+1)
-Jonne Turunen (0+1)
Seuraava turnaus pelataan 22.2.2009 Järvenpäässä.
Takaisin
|

E1 punainen (-00)C1 (-95)E1 musta (-99)E-99-00 kerhoF-01 ja F-02-03 kerhotC2 (-96)D1 punainen (-97-98)B1 (-93)D1 musta (-97)D2 (-98)Tytöt kerhoB2 (-94)
|
|