JOSBAN DIVARIJOUKKUE KASASSA – VALMENNUKSEEN LAAJA TIIMI

lokaharkat 011

Kokenut puolustaja Jesse Reijonen jatkaa Josbassa.

 

Josban miesten edustusjoukkue divarikaudelle 2018-2019 on lähes valmis. Joukkueella on nyt 21 pelaajasopimusta (18+3). Lisäksi 1-2 kenttäpelaajan osalta sopimusasia ratkeaa myöhemmin kesällä kun opiskelupaikat lopullisesti selviävät.

Josban kokeneesta kaartista sopimuksen ovat aiemmin julkaistujen nimien lisäksi tehneet Jesse Reijonen, Juuso Lehtiniemi ja Eetu Lehtiniemi. Jere Kaartinen siirtyy LeBasta Josbaan. Omista junioreista edustusjoukkueen rinkiin nostetaan lisäksi Santtu Siponen, Tino Turunen ja Samu Karvinen.

- Josban edustusjoukkueessa on yli kolme kentällistä pelaajia, joilla on vankka useiden vuosien kokemus liigasta ja Divarista. Tällä joukkueella voidaan ottaa viime vuodesta steppi eteenpäin, arvio Josban puheenjohtaja Antti Ruokonen.

Josban tavoitteena on edelleen tarjota pitkäjänteisesti omille junioreille polku kehittyä ja päästä edustusjoukkueeseen saakka.

Miesten edustusjoukkueen valmennukseen kasataan laaja tiimi, jossa työnjaosta sovitaan aiempaa tarkemmin. Valmennustiimiin kuuluvat Harri Leinonen, Janne Ruuskanen, Mika Muukonen ja Antti Ruokonen. Lisäksi tiimiin on syksyllä liittymässä vielä viides valmentaja.

Leinonen palaa fysiikkavalmentajaksi muutaman vuoden tauon jälkeen. Leinonen toimi tehtävässä viimeksi kun Josban B-juniorit saavuttivat SM-hopeaa. Ruuskanen toimi viime kaudella Josban B-junioreiden valmentajana SM-sarjassa.

Edustusjoukkue on aloittanut harjoituskauden toukokuun puolivälissä.

Josban joukkue Divarissa kaudella 2018-2019:
Auronen Joona
Eiserbeck Jere
Forsström Veikka, mv
Hämäläinen Aapo
Ikonen Elias
Kaartinen Jere
Karvinen Samu
Kettunen Jere
Kuittinen Eetu
Kosonen Miika
Lehtiniemi Eetu
Lehtiniemi Juuso
Naakka Veeti
Pesonen Joona, mv
Reijonen Jesse
Räty Niklas
Siponen Santtu
Sivonen Jere
Tokila Tuomas, mv
Turunen Tino
Väisänen Juho