Josballe Nurmosta täysi pistepotti

nurmoharkka 010

Juuso Lehtiniemi haki Seinäjoelta kolme tehopistettä. Harjoituskuva.

 

Josban ensimmäinen vieraspeli Nurmon Jymyä vastaan tuotti täydet kolme sarjapistettä. Josba lähti Seinäjoelta kotimatkalle riemukas 5-6 (1-3,3-0,1-3) voitto taskussa.

- Avauserä oli meiltä kauden parasta peliä. Kääntöpeli oli loistavaa, Josban valmennusjohto hykerteli.

- Ekassa erässä meiltä onnistui kaikki mitä haluttiin. Ei siinä ollut nurmolaisilla juuri mitään sanomista, kapteeni Juho Väisänen summasi.

Avauserään Josba paukutti kolme maalia, kaksi tasakentällisin ja yhden ylivoimalla. Mutta pukukopista kentälle tuli jostakin syystä aivan toisenoloinen vierasjoukkue.

- Se hyvä intensiteetti hävisi meiltä siellä kopissa, Väisänen ihmetteli.

- Oltiin umpisurkeita. Nurmo teki kolme maalia viiteen minuuttiin. Oli pakko yrittää aikalisällä saada se hurmos poikki, ja siinä sitten onnistuttiinkin, valmennus arvioi.

Nurmo johti 4-3 kolmannen erän alussa. Josba teki paljon muutoksia, haki koostumuksia ja miehiä kierrätettiin ketjuissa.

- Pohdittiin mikä kokoonpano voisi ratkaista ottelun ja tehdä voittomaalit. Siinäkin onnistuttiin ja oltiin päätöserässä vahvoja.

Josba tuli nopeasti tasoihin 4-4, sitten Nurmo 5-4 johtoon ja taas Josba 5-5 tasoihin. Tähän kaikkeen meni vain minuutti ja 10 sekuntia. Sitten peli tasaantui.

Ajassa 50.47 veljekset Eetu ja Juuso Lehtiniemi juonivat 5-6 voittomaalin, kun viimeinen 10 minuuttia jäi maalittomaksi. Erän loppuun kummallekin vielä jäähyt ja ratkaisevia minuutteja pelattiin 4-4 kokoonpanolla.

- Tuomas Tokila oli maalissa aivan jäätävän hyvä. Avauserässä Nurmolla oli esimerkiksi 2-0 hyökkäys ja varma maalipaikka, mutta Tokilan tiikerinloikkaan se tyssäsi, valmennus kiitteli.

Kapteeni Väisänen kehui joukkueensa asennetta.

- Tänään keskityttiin pääasiaan eli pelaamiseen. Samalla osoitettiin, että saadaan rivit kuntoon uudestaan vaikka on huonojakin hetkiä. Jostakin syystä notkahdetaan ja kaveri saa monta maalia siihen, Väiski pohdiskeli.

Josban tehokkain oli Juuso Lehtiniemi (2+1). Kakkosketju oli tulivoimainen muutenkin, kun Teemu Tuhkanen (1+1), Jere Kaartinen (1+0) ja Jere Kettunen (1+0) osuivat myös. Käytännössä Miika Kosonen (1+0) pelasi maalin syntyhetkellä myös kakkosketjussa.

Jere Sivonen (0+1), Elias Ikonen (0+1), Eetu Lehtiniemi (0+1) ja Eetu Kuittinen (0+1) hankkivat tärkeitä syöttöpisteitä.

Molemmat joukkueet pelasivat vahvaa puolustuspeliä. Tuomas Tokila torjui 18 kertaa ja Julius Kivimäki 16 kertaa.

Josballa on kolmen sarjakierroksen jälkeen kuusi pistettä. Seuraavana vastaan tulee O2-Jyväskylä vieraissa kahden viikon kuluttua.