B SM PLAYOFFS: Josba – Classic, 6-5 (2-0 2-2, 2-3)

Josba aloitti SM-välierät Classicia vastaan.
Pienten marginaalien pelissä, jossa molemmat joukkueet keskittyivät pelaamaan, oli lopputuloksena Josban riemukas yhden maalin voitto.
Ottelun tarkemmat tilastot alta linkistä.

Päivän pelistä kaksi kuvakoostetta ohessa, jotka saa kilkkaamalla suuremmiksi.
Koosteissa on nähtävissä mm. yli 200 maksanutta katsojaa, joiden joukossa olivat ilmeisesti Elvis, Jutila ja Kurri. Kannustusta tästä ryhmästä ja rumpuporukasta todella lähti!
Ottelun väliajoilla esiintyi Joen Volin Blue Gobras Cheerleader -ryhmä, josta yksi kuva ylemmässä koosteessa.

Toisessa kuvakoosteessa mm. Josban maalivahti Veikka Forsström on torjuntapuuhissa, muuri blokkaa pahan tilanteen Josban maalilla ja Aapo Hämäläisen omalta puoliskolta lakaisema purkupallo on painumassa tyhjään Classicin verkkoon. Viimeisessä koosteen kuvassa peli on juuri päättynyt ja Josban pelaajat ryntäävät yhdeksi ihmiskeoksi :).

Nyt Josba johtaa ottelusarjaa 1-0. Seuraava ottelu pelataan Tampereella. Kahdella voitolla finaaliin ja hävinneet pronssipeliin.

Kiitos kaikille hienon ottelutapahtuman järjestämisessä mukana olleille ja faneille kannustuksesta!
(Kuvat ja kuvankäsittelyt VT ja ST)

BSM PUDOTUSPELIEN TULOSPALVELU

Ottelun alkua

Pelitapahtumia

Välierät pelataan:
Pe 3.4. Joensuu klo 17:30 INTERSPORT LIIKUNTAKESKUKSELLA
Su 5.4. Tampere klo 19:00, Jäähallinraitti 3, 33540, TAMPERE
ja tarvittaessa ma 6.4. Joensuu klo 14:30 INTERSPORT LIIKUNTAKESKUKSELLA
Josba PO

NÄIN KÄVI VIIME VUONNA

JOSBA B ESITTELY 2014-2015